torstai 16. joulukuuta 2010

"Hanki itsellesi olkaimet!"


Joululahjojen teon välissä ompelin itselleni vyön. Olen suunnitellut jo pitkään "japanilaistyyppistä" vyötä ja nyt sitten tein sen ikään kuin ohimennen. Mekko johon tämä vyö oli tarkoitus liittää on vielä kesken. Ja kohtalon sanelemana ehkä jääkin keskeneräiseksi.* Ja sen verran kun kokeilin, niin ei se siihen mekkoon edes sopisi. Nauhat on huonosti ommeltu (kuten kuvasta näkyy!), kuviot piirretty nopeasti enempää miettimättä ja koonkin arvioin väärin; se voisi olla hiukka pienempi, selkäni, tai tässä tapauksessa mahani ei ole ihan niin pitkä kuin luulin. Olen tyytyväinen tuohon näppärään kaksipuolisuuteen, vaikka puna-musta yhdistelmä ei ihan niin kivalta näytä kuin oletin. Muutaman lievästi ivaavan kommentinkin olen jo vyöstäni saanut. Mutta enpäs lannistu! Tämähän voi olla vasta koekappale. Sen hienon, sopivan kokoisen ja "japanilaisemman" teen joskus myöhemmin. Ehkä sitten kun minulla on joku kiva vaate minkä kanssa sitä käyttää.

*Osin minusta ja osin minusta riippumattomista syistä mekossa on niin paljon virheitä ja ongelmia, että voi olla turha ja jopa hankala se valmiiksi tehdä.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Gaudeamus igitur!

Tänään lakitettiin syksyn ylioppilaat. Huomenna juhlistan vuosiluokkansa, ja isommankin otannan, ihaninta ylioppilasta. Vien lahjaksi Mastermind pelin. Ylioppilaat, nuo mastermindit! Tämä ylioppilas toki myös tykkää suunnattomasti tuosta pelistä. Täytyy kyllä sanoa, ettei tuo 2000-luvun pelilaudan modernisoitu ulkonäkö ole yhtä viehättävä kuin 1970-lukuisen. No, eihän nuoret ylioppilaat sentään ihan kaikkea voi saada. Pelin lisäksi ylioppilas saa rintakrossi Audrey Hepburnin, koska on kaunis kuin Audrey. Tuo y niin kuin ylioppilas toimittaa kortin virkaa.

Luin ja lauleskelin laulukirjaa johon oli koottu suosittuja lauluja koulujen musiikkitunneilta 1800-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Sieltä löysin mainion suomennoksen Gaudeamus igituriin.
Riemurinnoin veikkoset nuorna iloitkaamme, jälkeen nuoruusvuosiemme vanhuus saapuu vieraaksemme, kuolon kutsun saamme, kuolon kutsun saamme.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Hattarapäisen muka-arkkitehdin pilvilinnoja

Olin viime viikolla siskoni kanssa kaupassa. (Ikävänä siskona hoputin häntä vihannesosastolla ja glögivalikoimien luona.) Ennen ruokaostoksia kävimme lastenosastolla ja näytin siskolleni superkalliit, mutta aika ihanat Barbapapapehmot. Tietäen lapsuuden unelmani, siskoni sanoi: "Kun nykyään on tämmösiä Barbapapaleluja, tekeeköhän ne myös Barbapapojen taloa?" Lähes tulkoon vapisin kiihtymyksestä, tarrasin siskoni käsivarteen ja sanoin: "Etitään!" Vaikka tiesinhän minä, ettei semmoista lelua kuin Barbapapojen talo ole. Tosin onhan niitä Muumitaloja ja ponilinnoja ja vaikka mitä. Luultavasti se olisi ollut pettymys, semmoinen joku tylsästi toteutettu muovihässäkkä.

Tänä syksynä tajusin erästä unta kertoessani, että minusta olisi pitänyt tulla arkkitehti. Sillä näen unissani hämmästyttävän usein rakennuksia ja kokonaisia kaupunkeja. Hienoja, upeita, yksityiskohtaisia rakennuksia mitä en ole nähnyt valvemaailmassa ikinä missään. Unissani olen nähnyt uskomattomia kaupunkeja ja pystyn uneksimaan rekennuskokonaisuuksia. Todellisuudessa kolmiulotteinen hahmottaminen on välillä vähän vaikeaa (esim. piirrustus vrt. savityöt), en osaa liittää edes kaikkia tuttujen kaupunkien kaupunginosia toisiinsa kaupunkikokonaisuudeksi, menetän hämmästyttävän helposti suuntavaistoni sisätiloissa ja matematiikan taitoni ei ainakaan riittäisi arkkitehdiksi.

Kerroin ystävälleni arkkitehtiunista/unelmista. Hän sanoi, jos minä olisin arkkitehti, minä olisin niinkuin se yksi hullu, jonka monumentaalista kirkkoa rakennetaan vuodesta toiseen valmiiksi saamatta ja jälkipolvet tutkailevat kummissaan piirrustuksia: "Ai tähänkinkö torni?" Luulen, että ystäväni tietää minun pitävän suunnattomasti tuosta hullusta.

Ehkä minä teen itse itselleni ensimmäisen nukkekotini, semmoisen Barbapapatalon. En vaan tiedä miten ja mistä. Tai sitten minä vaan rakennan pilvilinnoja ja näen unia upeista rakennuksista. Barbapapojen nimi tulee ranskan sanasta hattara. Pilvenhattaroista linnoja ja tuulentupia.

An Architect's Dream

perjantai 19. marraskuuta 2010

Jotain venäläistä



Elokuussa olin aivan innoissani ja täysin vakuuttunut, että syksyllä aloitan venäjän opiskelun. Ensin kertailen ja kaikki palautuu kummallisen helposti mieleeni ja yhtäkkiä osaan puhua sujuvasti venäjää.
Marraskuu on yli puolessa ja en ole opiskellut vielä puolta tuntiakaan venäjää. Tänään vilkaisin kaappiin, missä pitäisi olla pieni venäjän kielioppikirjani ja monia muita venäjän oppikirjoja. En nähnyt niitä siellä ja totesin, etten edes tiedä missä ne ovat.
Mutta voi sitä venäjää harrastaa muutenkin. Voi tuherrella Hesarin reunat ja mainoslehdykät täyteen nimiä venäläisin kirjaimin, voi lukea venäläistä kirjallisuutta suomeksi käännettynä, voi ommella itselleen slaavilaishameen (jossa on takana rusetti pitkillä nauhoilla), voi leipoa venäläisiä kaalipiirakoita, voi lukea netistä mitä kaikkea nähtävää Irkutsissa olisi, voi katsella lauantaisin Avaran luonnon Siperia sarjaa, voi lauleskella niitä muutamia säkeitä niistä muutamista lauluista joita osaa venäjäksi. Ja sitten voi tietenkin kertoa joululahjatoiveensa katsoen haaveellisesti kaukaisuuteen: "Jotain...venäläistä." (siinäpä päänsärkyä tontuille)

torstai 18. marraskuuta 2010

Nälkätaiteilijaa hymyilyttää

Tapahtui joskus hieman ennen syntymääni tai kun olin hyvin hyvin pieni:
Sisareni oli piirtänyt kuvia ja piti sitten jonkinmoisen taidenäyttelyn, ellei jopa uskaliaasti myyntinäyttelyä. Iloissaan sitten kertoi, että hänestä tulee isona taiteilija. Tähän yksi äitimme tädeistä totesi: "Niin, nälkätaiteilija."

Minä maalasin elämäni ensimmäisen (hyvin mahdollisesti myös viimeisen) tilaustyöni. Aihe oli epämääräinen ja vähän vaikea. Mutta sopimuskin oli jokseenkin semmoinen, että minä voin vähän kokeilla ja hakea, jos haluan. Ja jos se kelpaa, niin kelpaa, jos ei niin sitten ei. Tästä rennosta ja vähän hällä väliä sopimuksesta huolimatta kehittelin itselleni aikamoisen paniikin. Mietin miksen sanonut suoralta kädeltä ei ja miten voin vetäytyä koko hommasta loukkaamatta ketään. Tuijoteltuani reilun viikon kyhäämiäni luonnoksia päätin maalata edes jotain aiheesta. Tuijoteltuani pari päivää maalausta päätin uhkarohkeasti viedä sen näytille. Seuraavana päivänä kaduin päätöstäni, tietenkin. Yritin ajatella positiivisesti, että ehkä niistä töistä löytyy jotakin mitä sitten voi yrittää työstää eteenpäin. Mutta maalaus kelpasi sellaisenaan! Itse asiassa kaksikin työtä, maalaus ja lyijykynäpiirrustus. Olen hirvittävän tyytyväinen, en niinkään siihen maalaukseen, vaan siihen että se kelpasi. Raha ei tässä mitenkään vaihtanut omistajaa tai maine noussut kohisten, mutta minäpä onnistuin tekemään tilaustyön! Vaikka sekin kauheus on kestettävä, että nyt sen voi nähdä kuka tahansa. Erityisesti hirvittää, että minun teknisen ja ilmaisullisen kömpelyyteni tulee näkemään eräs kymmeniä vuosia maalausta harrastanut ihminen. Minä olen kuitenkin harjoitellut joidenkin nuoruusvuosien laiskojen yritysten jälkeen vain vajaan vuoden, ja senkin laiskasti. Mutta silti, kyllä nälkätaiteilijaa vähän hymyilyttää.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

torstai 11. marraskuuta 2010

Marraskuu

Ostin Fazerin piparkakkusuklaata. Se on niin huippuhyvää, että se on joskus loppunut kaupoista ennen joulua. Siksi on hyvä ostaa jo nyt, saa nautiskella sitä edes marraskuussa. Otin esille suosikki muumimukini. Koska se on selkeästi kausimuki, ei sitä viitsi ihan huhtikuussa tai juhannuksena käyttää. Mutta marraskuussa voi juoda jo aivan hyvin joulumukista. Katsoin videolta Fantasiaa, yhtä harvoista Disney leffoista joista tykkään. Disneyn elokuvista tykkään myös Lumikista, Bambista, Aristokateista, ehkä vähän niistä dalmatialaisista ja sitten semmosesta vanhasta, missä muistaakseni Aku, Mikki ja Hessu matkustavat asuntovaunulla. Ja saatanpa tykätä joistakin muistakin, mutta en niin paljon, että nyt muistaisin. Paitsi tietenkin tästä! (kait tämä Disneyksi lasketaan) Kävin katsomassa sen sekä Weegeessä että Tennispalatsissa kun siihen oli mahdollisuus. Yksi suosikkikohdistani on kun muurahaiset muuttuvat pyöräilijöiksi.