Melkein sunnuntai

Lönnrot tapasi kerran runonkeräysmatkallaan syrjäkylän viisivuotiaan pojan, joka kysyi häneltä: "Onko teilläkin maassanne yhtä hauskaa kuin meillä täällä?" -Miksi mielestäsi täällä on hauskaa, uteli Lönnrot. "Onhan meillä", vastasi lapsi, "niin kauniita metsiä vallan lähellä ja siellä on pieniä lintusia, ja kukkia siellä on ja marjoja ja kaikkia."

Antero Järvisen kirjasta Linnut liitävi sanoja

Eilen oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Istuimme ystäväni kanssa päivällä hänen puutarhassaan, juttelimme ja joimme viiniä. (Teimme kyllä muutaman tunnin ihan Oikeita ja Hyödyllisiä ja Suunniteltuja Asioita.) Aurinko pääsi polttamaan pienen kaistaleen paidan kauluksesta pilkistänyttä valkoista ihoani. Ystävä epäilee, että se on tehoyhteiskunnan salakosto.

Lämpöä ja aurinkoa riitti tällekin päivälle. Oli aivan sunnuntaifiilis. Semmoinen kahvia, pullaa ja kiireettömyyttä. Toisaalta, kahvi, pulla ja kiireettömyys kelpaa kyllä ihan aina, ei vain sunnuntaisin.

Äitejä, kukkia, rauhaa, taidetta

Julia Ward Howe kirjoitti äitienpäiväjulistuksen vuonna 1870. Se oli ikään kuin koollekutsu kaikkien kansojen naisille, kehotus ryhtyä yhdessä luomaan rauhaa maailmaan. Minulle tuli mieleen, kuinka viime naistenpäivänä luin jostain lehdestä jonkun miehen haluavan miestenpäivän, päivän jolloin miehet saisivat kukkia ja suklaata ja hemmottelua. Minulla ei ole mitään kukkia, kortteja eikä suklaata vastaan. Eikä minulla ole mitään äitienpäivää, isänpäivää, naistenpäivää vastaan, ei mitään naisten ja miesten hemmottelua vastaan. Mutta on niin paljon asioita joita ei mielestäni saisi vain ohittaa kukkapuskalla kuin olankohautuksella.


Minulle äitienpäivään kuuluu valkovuokot. Tietenkin, tottakai, ilmiselvästi. Tajusin vasta muutamia vuosia sitten, että oman äitini äitienpäivään valkovuokot ilmestyivät vasta omien lasten kautta. Hänen kotiseudullaan ei valkovuokkoja kasva villisti ja runsaasti mättähillä. Niitä on tuotu sinne ja niitä kasvatetaan kukkapenkeissä. Mietin, mistä ja miten tulevat tavat ja perinteet, miksi minulle valkovuokot äitienpäivänä on itsestäänselvyys, opinko sen koulussa, ehkä kavereilta? Minun äidilleni opetettiin koulussa, että äitienpäiväkorttiin voisi kirjoittaa pahoittelut siitä, kuinka on aiheuttanut äidilleen niin paljon huolta ja vaivaa ja valvottanut äitiä, kun on ollut kipeä.


Viime viikolla kävin äitini kanssa Ateneumissa Caj Bremerin näyttelyssä. Äitini luki lapsena Viikkosanomia ja on ihaillut Caj Bremerin töitä siitä lähtien. Tykkäsimme molemmat näyttelystä kovasti! Ja sinne vielä ehtii ensi viikolla.

Suosikki

käsityökirjani on Lis Paludanin Villit virkkausmallit vuodelta 1980. Kirja löytyy siskoni hyllystä. Hän löysi sen ilmaishyllystä kirjastosta. Tykkään sen tyylistä, mikä on lähinnä "tee mitä lystäät". Sitten kun oppisin vähän sujuvammin virkkaamaan...

Lainasin kirjastosta skotlantilaisen naisen tekemän kirjan Scandinavian Knitwear, vuodelta 1982. On kiva selailla ja lukea sitä ja saada vähän kaukaisempaa näkemystä aiheeseen. Ruotsi sai alaotsikon Lake and Forest. Minä ajattelin, että eikös sen pitäisi kuulua Suomen otsikoksi. Mutta kuinka ollakkaan meidän otsikkomme on East Meets West.

Pohjoismaiset neuleet nimetään usein norjalaisneuleiksi ja Norja onkin tehokkaasti markkinoinut ja tuotteistanut neuleistaan tehdasvalmisteisia. Sinänsä hämmästyttävää, sillä eikös Ruotsi ole mitä ansioitunein maa "brändäämään" tapojaan, perinteitään, kulttuuriaan. Ainakin sen kuvan saa, kun käy esim. Ikeassa ja Hemtexissä. (Ihanaa, ruotsalaista näkkileipää ja puolukkahilloa!) Mutta ruotsalaisneuleet ovat aika lailla kadonneet, yksi syy on se, että osa perinteisistä malleista on monimutkaisia ja vaikeita. Norjalaisneuleet taas ovat melko yksinkertaisia, perinteisesti kahdella värillä toteutettuja. Suomessa perinnemallien kirjo on laajempi, kiitos tuon idän ja lännen kohtaamisen. Löytyy samoja geometrisiä kuvioita kuin Norjassa, mutta myös itäisiä malleja. Mutta oli hämmästyttävä lukea, että perinneneuleemme erottuivat Ruotsin ja Norjan neuleista erityisesti rohkeiden ja yllättävienkin värien sekä koristelun ansioista. Täällä harrastettiin voimakkaita värejä ja väriyhdistelmiä sekä tupsuja ja pitsimäisiä reunustustuksia toisin kuin länsinaapureissa.

Nämä olivat minulle aivan uutta tietoa ja luin siitä sitten yli kaksikymmentä vuotta sitten Lontoossa painetusta kirjasta.

(Sanomattakin lienee selvää, että en ole aloittanut vielä yhtäkään suunnitelemistani neulomuksista. Katsellut vain lankoja ja kuvia ja suunnitellut lisää.)