Kultainen härkä ja pyhä lehmä

Tämä on uusi suosikkini. Olen nähnyt tämän lehmän seikkailevan muutamalla betoniseinällä. Valkoisten hankien ja harmaan betonin ympärillä se suorastaan huutaa keltaisena. Uutena värit muutenkin loistaa kirkkaina. Sen näkemisestä tulee aina niin hyvä mieli.

Sain lahjaksi viinipullon, jonka kyljessä roikkui härkä. Annoin viinin eteenpäin, mutta härän otin itselleni. Pikkuisen spraytä ja siitä tuli kultainen härkä! Nyt enää mietin, mitä siitä tekisin. Koru olisi helppo ja näppärä. Mutta kun härkä ei ole horoskooppini ja tuo on ehkä vähän liian maskuliininen minun kaulakorukseni.

Onko se räsymatto?

Ehei, se on ihka ensimmäinen neulomani villatakki! Ohjeen otin Anu Harkin kirjasta Puikoissa!

Muutin hieman ohjetta, virkkasin alareunuksen, selässä keskellä kulkee persoonallisuutta tuova virhe, pienensin muita osia paitsi hihoja. Olisi kannattanut niitäkin kaventaa. Nyt ne näyttävät, että niissä olisi pussit kyynärpäissä, vaikka en ole ehtinyt takkia käyttää. Toisaalta sopii hyvin yhteen kuvassa olevien polvipussisten farkkujen kanssa.

Ohje oli hyvin yksinkertainen, pikemminkin shaali hihoilla kuin villatakki. Nyt en edes ymmärrä miksi alkujaan ryhdyin sitä neulomaan. Kauluskin on niin avonainen, että kun tuollaista tarkenen käyttää, en tarvitse enää villatakkia. Ehkä koleille kesäpäiville ompelen yksivärisen mekon (mustan?) ja tämän villatakin voi heittää siihen päälle.

Tykkään kyllä tuosta ulkonäöstä, vaikka istuvuus ja mukavuus ovat vähän heikkoja. Ja neulominen oli hauskaa! Oli ihana vaihtaa väriä milloin halusi ja mihin halusi. Eikä lankojen päättelykään ollut ylivoimaista kun samalla katselin olympialaisia.

Tätä tehdessä tajusin, että minun varmaan täytyy opetella neulomaan samoin kuin ompelen. En käytä juuri koskaan kaavoja tai ohjeita. Teen vain mitä ikinä haluan ja osaan. Kääntelen valmiita vaatteita ympäriinsä ja mietin miten ne on ommeltu. Pohjalla koulussa opittu pieni perustaito. Täytyisi vain muistaa tuon neulomisen kanssa, että virheistä oppii, varsinkin näin alussa. Ja se, että neulomisen perustaitoni on vielä pienemmät kuin ompelutaitoni oli.

Viime kesänä aloitin virkkaamaan viininpunaista villatakkia. Jos nyt sitten saisin senkin valmiiksi!

Melkein iglussa

Maanantaina näin kaupassa pari rekkiä bikineitä. Meinasi iskeä paniikki: jos en osta nyt, niin en saa ollenkaan! Yhtälö sovituskoppi+ talvivaatteet + bikinit sai minut rauhoittumaan. Kerkeäähän noita. Tarvitsisin enemminkin kunnollisen uimapuvun uimahalliin. Bikinit ehkä vasta sitten kun kaikki lumet sulaa ja nurmikot ja kadut muuttuvat lammiksi ja joiksi.

En ostanut bikineitä. En edes uimapukua. Ostin pihlajanmarjakarkkeja. Kirjastosta lainasin Peter Höegin Lumen tajun. Jos vaan pitävät ladut kunnossa, enköhän vielä hiihtele keväthangilla maaliskuun auringossa.

8. maaliskuuta

Hyvää naistenpäivää!

Soiva pää

Jostain syystä tämä kappale on soinut päässäni kummallisen usein viime syksystä lähtien.

Kirjatalvi

"Lumisade on ainoa sää, josta todella pidän. Mikään ei vähennä tyytymättömyyttäni yhtä tehokkaasti kuin lumisade. Saatan istua ikkunassa tuntikausia tuijottamassa lumihiutaleiden putoamista. Lumisateen hiljaisuus. Sitä voisi käyttää johonkin. Parasta on, jos on jokin valonlähde, jota vasten lumisadetta voi katsella, esim. katulamppu. Tai sitten se että menee ulos ja antaa lumen sataa päälleen. Se on rikkautta. Suurempaa riemua kuin se, mitä itse saa aikaan. Ja minä arvostan lumenluontia. En saa siitä koskaan tarpeekseni. Lisäksi pidän siitä, että muut eivät pidä lumesta. Että heitä ärsyttää aina kun sataa lunta. Että he eivät sittenkään, vaikka ovat asuneet koko elämänsä Norjassa, ole oppineet hyväksymään lunta vaan raivostuvat siihen yhä uudestaan ja uudestaan. Siksi minä aina mielessäni vähän hykertelen, kun sataa lunta. Osittain vahingoniloisena."

Erlend Loe: Doppler

Luin joitakin vuosia sitten Erlend Loen Dopplerin. Pian sen jälkeen lainasin Dopplerin "jatko-osan" Volvon kuorma-autot. Minusta se oli tylsä ja jätin sen kesken. Nyt kaipasin jotain kevyttä, helppoa ja hauskaa ja hain Volvon kuorma-autot uudestaan kirjastosta. Se olikin hauska (no, ei ehkä ihan 233 sivun verran). Mitä opin? Ehkä minulle sopiva annostus Erlend Loea on yksi kirja kahdessa vuodessa.