Joulupuu on rakennettu

Hyvän joulun toivotus!

Jäällä

Tänään kävelin osan matkasta keskustaan järven jäätä pitkin. Jos olisin ollut yksin, en olisi uskaltanut. Tai jos jäällä ei olisi ollut muita. Vähän pelotti. Mutta silti aivan ihanaa!

Tuiki, tuiki

Kun silmät, tai kiikarit, ei riitä, kannattaa vierailla täällä. Käsittämättömän kaunista! Suosikkejani ovat nebulaet (sanakirjasta tarkistettu: tähtisumu).

Maagi vuosien takaa

Itäisten maiden kolme kuningasta. Melchior, Kaspar ja Balthazar. Alkujaan maagi tarkoitti persialaista kansanheimoa, jolla uskottiin olevan yliluonnollisia kykyjä. Heistä kehittyi Persian valtakunnan pappisheimo. Edelleen taikavoimia omaavia, osan tiedoistaan Intian brahmiineilta tuomaansa.
Minä pidän sanoista maagi ja magia. Ne kuulostavat juuri niin salaperäisiltä ja taianomaisilta kuin ne ovatkin. Tykkään minä tietäjä -sanastakin. Mitä luultavimmin tietäjä on johdos vanhemmasta sanasta tie. Tietäjä tarkoitti alkujaan 'tuntea, osata tie'. Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin tuntea tie ja vielä osata pysyä sillä!

Unelmatalo

Pienenä unelmataloni oli barbapapojen talo. Se barbapapojen itsensä pallukoista rakentama talo. Se oli minusta täydellinen. Ajattelin, että sitten kun minä olen iso, minä rakennan itselleni samanlaisen. Minun on täytynyt olla hyvin pieni tästä haaveillessani, sillä mitkään realiteetit taloista eivät horjuttaneet unelmaani. Ei semmoiset pikkuiset seikat, että en ollut koskaan oikeasti nähnyt kulmatonta kuplataloa.

Monia monia vuosia myöhemmin kävin Lanzarotella Cesar Manriquen talossa. Cesar Manrique rakensi talonsa laavakupliin ja se muistutti vähän barbapapojen taloa. Joku toteuttaa unelmansa!

Eikä Cesar Manrique ole ainoa. Sattumalta huomasin pienen kuvan lehdessä Pierre Cardinin kuplatalosta. Minähän otin asioista selvää, mikä ihmeen talo se kuvassa oikein oli. Talon on suunnitellut Antti Lovag. Joidenkin tietojen mukaan hän ranskalainen, joidenkin suomalainen. Käsittääkseni Antti Lovag on kuitenkin Ranskassa vaikuttava unkarilainen, jonka äiti oli suomalainen. Antti Lovagin suunnittelema kuplatalo on riemastuttava ja, kyllä, tuo mieleen barbapapojen talon. Kuvia talosta voi katsoa täältä ja täältä.

Kuplataloja on siis aivan oikeasti olemassa. Jo niiden olemassaolon tietäminen on kutkuttavaa. Mutta onko se enää unelmataloni? Vuosien saatossa muutamia muita taloja on kiilannut kuplatalon edelle unelmissani. Pierre Cardinin talo olisi kyllä ollut myynnissä 2005, ehkä vieläkin, jos rikkaita kuplatalosta haaveilevia ei ole maailmassa montaa. En osta (ei kyllä olisi varaakaan), mutta kamalan hauska tuommoisessa olisi asua hetki kokeillen, lomailla vaikka kaksi viikkoa. Ehkä vähän erilaisella sisustuksella tosin.

Antti käypi avain kädessä,

Tuomas tuoppi kainalossa.

Jos Suomessa ennen Antinpäivänä otettiin aitasta ohria maltaiksi ja Tuomaanpäivänä sitten pantiin olutta, niin Bulgariassa marraskuun viimeisenä valmistettiin ateria, josta osa annettiin Isoäiti Karhulle. Da si zdrava, baba metska! Toivottamalla onnea ja terveyttä karhulle toivotukset taisivatkin kääntyä itse toivottajalle.

Anterus pyhät aloittaa, hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois ajaapi.

Tai nykypäivän versio voisi kuulua: Antin jälkeen alkaa joulukalenteri!

Marraskuulta

Järvi on sula, vaikka on se ehtinyt olla riitteessäkin. Lumi kävi pikavisiitillä. Välillä on paistanut aurinkokin. Toisina päivinä sade ja usva ovat kauniita. Sitten on niitä päiviä, kun kyllästyttää ainainen sade, märät vaatteet ja pimeä.

Kumma pää

Viime torstaina palautin kirjoja kirjastoon, laitoin omia hyllyyn, järjestelin ja lajittelin papereita, toiset arkistoin ja toiset vein paperinkeräykseen. Roskia viedessäni tajusin, että olin kirjoittanut useita kymmeniä sivuja, yli sata sivua käsin ja sitten puhtaaksi koneella, ihmisen elimistä, niiden toiminnasta, erilaisista sairauksista, muutamista näkökulmista erilaisiin sairauksiin. Ihmekös tuo, jos väsytti!

Viime torstaina tajusin, että olen lähes koko syksyn ajatellut Georgia O'Keeffeä juuri torstaisin. Joogan loppurentoutuksessa ohjaaja käy koko kehon läpi ohjaten rentoutusta. Minä viis veisaan ohjauksesta. Mutta aina kun kuulen ohjaajan äänen: "Anna leuan rentoutua", minun mieleeni tulee Georgia O'Keeffe. "Liikuta päähahkaasi"; Georgia O'Keeffe. "Anna takaraivon rentoutua"; Georgia O'Keeffe. "Kasvot rentoutuvat"; Georgia O'Keeffe. Kummallista. Miksi aina Georgia O'Keeffe? Miksi Georgia O'Keeffe ja pää? Miksi Georgia O'Keeffe pujahtaa mieleeni juuri silloin kun tarkoitus on olla ajattelematta mitään?

Viime torstaina joogassa rentouduin omaan tahtiin, välittämättä ohjaajasta. "Anna kasvojen lihasten rentoutua." ja mieleeni leijui ajatus: Georgia O'Keeffe. Sen jälkeen vain tuhisin tyytyväisenä ja nukahdin.

Uupunut

Olisin halunnut lämpimään kylpyyn rentoutumaan. Sen sijaan menin uimahalliin vesijuoksemaan ja uimaan. Ei ajanut ihan samaa asiaa, mutta hyvä olo tuostakin tuli. Saunassa juttelin vesijumpassa olleen mummon kanssa liikunnasta, aivojumpasta, lukemisesta ja kirpputoripöytien hinnoista. Uimahallin fööni oli rikki, eikä omaa tietenkään mukana. Puolen tunnin kävelymatkalla kotiin pipon alle tungetut märät hiukset eivät kerenneet lättänöityä kamalasti. Pipon alta roikkui kohmeisia kiharoita.

Tänä iltana aion unohtaa hetkeksi kaikki mitä-pitäisi-asiat. Katson telkkarista Klaus Härön elokuvan. Tai sitten käperryn nojatuoliin vilttiin kietoutuneena ja luen. Valitsen Bo Carpelanin, Tove Janssonin tai Arthur Rimbaudin välillä. Juon ehkä kaakaota.

Hämmentävä Halloween

En oikein tiedä kuinka suhtautuisin Halloweeniin.

Se tuntuu vähän teennäiseltä tuontijuhlalta. Mutta toisaalta, monethan juhlistamme ovat tuontitavaraa. Hauskaahan minulla on ollut vaikkapa kiinalaisen uuden vuoden kulkueita ja ilotulitusta katsellessa. Omalla pyhäinpäivällämme ei taida juuri ole varsinaisia juhlatraditioita, hautakynttilöitä lukuunottamatta. Pyhäinpäivän taustalla on kekri ja sieltä taas löytyy paljon tapoja ja perinteitä. Vainajat, haamut ja pyhät miehet ja myös tuo Halloweeniin kuuluva karnevalismi. Sen lisäksi kekri oli vuoden vaihtumisen juhla ja sadonkorjuun juhla. 1800-luvulta eteenpäin kekrin aika oli myös palvelusväen vapaaviikko. Tämä oli myös aikaa etsiä uutta taloa, uutta palveluspaikkaa.

Tämä vuodenaika kyllä kaipaa juhlia. Ja myönnettävä on, että nuo kaupan Halloween koristeiden värit, musta ja oranssi, kutkuttavat. Pidän myös ajatuksesta, että kuolema ei ole vain pelottava, vaiettava ja harras asia, vaan myös leikkittelevä, karnevalisoitu. Olen hyvinkin ihastunut esimerkiksi (kuvista näkemiini) meksikolaisiin koristeisiin aiheesta. Pesevät mennen tullen Tiimarin muovihämähäkinseitit ja vihreät peruukit.

Ehkä nuo kaikki, halloween, kekri ja pyhäinpäivä, voisivat juhlia ja tanssia sopuisasti yhdessä. Jokainen valitkoon ne tanssiaskeleet, jotka miellyttävät itseä eniten. Mutta lapset kerätköön karkkinsa, ilman kepposia, edelleenkin palmusunnuntaina.

Unten maille

"Kykymme laiskotella on korkealle kehittyneiden aivojemme meille antama lahja." Erkki Kronholm, unitutkija

Koska pidän nukkumisesta, ihastuin lehdestä lukemaani tarinaan pyhistä nukkujista. Tarinaan liittyy historiaa ja legendaa. Historiallisen lähtökohdan mukaan vuoden 250 kristittyjen vainossa seitsemän takaa-ajettua kristittyä löydettiin nukkumasta luolassa Efesoksen lähettyvillä. Luola muurattiin umpeen, ja näin nukkujat haudattiin elävältä. Legenda jatkaa tästä. Kun luolan seinämät murrettiin 430-luvulla, samaiset kristityt heräsivät ja luulivat nukkuneensa yhden päivän. Myöhemmin kun nämä seitsemän pyhää nukkuivat pois, ehkä nyt lopullisesti, heidät haudattiin samaiseen luolaan ja sen ympärille rakennettiin kirkko. Nukkujista tuli Efesoksen pyhiä nukkujia, joiden juhlaa ortodoksinen kirkko viettää 22.10. Lukemani munkki Serafimin artikkelin nukkujista voi lukea täältä.

Riemuissani tällaisesta nukkumisen arvostuksesta ja pyhittämisestä leikkasin sivun talteen. Sitten tarvittiinkin vain kopiokonetta, pätkä lautaa, sinistä ja kultaista väriä, decoupage lakkaa ja pari ripustuskoukkua ja feikki-ikonit olivat valmiit! Toinen siskolle pidempiä unia toivottamaan ja toinen itselle, toivottavasti tuoden hyviä unia jatkossakin.

Ihmeellinen ihminen

Ihmiskeho on ihmeellinen, monimutkainen, toimiva, kaunis, uskomattoman hieno! Sielun temppeli. Se kestää kulutusta ja huonoa kohtelua. Se on joustava ja sopeutuva ja käsittämättömän uusiutumiskykyinen. Veri uusiutuu 16 viikossa, maksa 6 viikosssa, iho 4 viikossa. Koko keho uusiutuu solutasolla (tietolähteestä riippuen) noin seitsemässä vuodessa.

Mutta mitä se kertoo ihmismielestä, että muistiini tarttuu kyllä kaikki kummallisuudet ja epäolennaiset, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin ison verenkierron laskimot ja valtimot, aortan haarat eivät millään meinaa jäädä mieleen?

Kaipuu,

aina jonnekin. Kaivata. Aina jotakin.

Välillä jatkuva kaipaus tuntuu ikävältä, repivältä, ristiriitaiselta, turhauttavalta, alakuloiselta.

Mutta kun ei kaipaa minnekään, ei mitään. Se vasta kamalaa on.

Kirjahyllykatsaus

Terveisiä Hiljalle ja Anonyymit kirjahyllyjentirkistelijät ry:lle! Tässä satunnainen otos kärsineen hyllyni kirjoista. Näytteille pääsi ne, jotka jotenkin selviytyivät haasteellisista valotusolosuhteista.

Värilahja

Sain tänään kaksi muovipussillista jämälankoja. Olen asetellut niitä sävyittäin ja väreittäin erilaisiksi ryhmiksi ja jonoiksi ja kasoiksi. En tiedä vielä mitä langoista teen. Oikeastaan voisin vain leikkiä näin näillä värikerillä.

Tämän sienen haluaisin nähdä

Pienenä piirtelin paljon sieniä. Luultavasti siksi, koska sienet ovat helppoja piirtää. Mutta ovat ne kyllä hirmuisen suloisia, hassuja ja vetoavia. Kärpässienet olivat suosikkejani. Siis piirtää. Melkein hihkaisen vieläkin kun näen kärpässienen. Vahaliidut esiin! Ensimmäisellä luokalla kirjoittamassani päiväkirjassa lukee: Olin sienessä. Sain 7 sieneroa. Minä keräsin vain karvarouskuja. Söin vain sienisalaattia, johon oli lisätty punajuurisalaattia. Jos nyt olisin Tampereella, kävisin katsomassa tämän Irina Zatulovskajan työn Sienien kanssa. Se on vielä hetken aikaa näytteillä TR1:ssä.

Särkyvää

Yksi opiskelukavereistani on lasitaiteilija ja hän antoi meille, jokaiselle ryhmässä, mahdollisuuden tehdä pâte de verre lasiveistos. Minä olin tästä aivan innoissani. En ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään lasista, enkä oikeastaan edes uskonut tekeväni. Ehkä lasi on liian särkyvää materiaalia minulle, ajattelin.

Ensin savesta tehtiin muotti. Savi sitten painettiin kipsiin, jotta syntyi muotti lasiveistoksen tekemiseen. Minä innokkaana tein kaksikin muottia.

Lasipajalla oli valittavana lukuisia eri värejä lasimurskaa. Lasimurskaa laitettiin purkkiin, missä oli vähän vettä. Sieltä sitä nostettiin pikkulusikalla, puristettiin vettä hieman pois ja muotoiltiin sormen avulla kipsimuottiin.

Päädyin muoteistani tähän. Se esitti jonkinlaista mandala-aurinkoa, mikä semmoinen sitten lienee. Väreissä pysyin uskollisena alkuperäiselle idealleni oranssille, vaikka houkutus oli suuri vaihtaa väriä, lasimurskien värit olivat niin herkullisia! Jos lasimurska voi olla herkullista.

Uunissa työt olivat keskiviikko-illasta perjantai-aamuun.

Uunissa kipsimuottini oli hajonnut kahtia. Moni muukin asia lasin ohella on haurasta ja särkyvää. Olin suunnattoman pettynyt lopputulokseen. Ensiksikin värin sävy oli, useista varmisteluistani huolimatta, väärä. Muutenkin tulos oli tunkkainen ja tylsä. Semmoinen marketti-aurinko.

Tarkoitus oli laittaa se seisomaan ohuiden metallitikkujen varassa kiven päälle. Mutta se on nyt pakasterasiassa ja tuskin koskaan pääsee sieltä pois. Tähän päädyin, vaikka koko ajan opiskelen, että tekeminen merkitsee, ei työn lopputulos (työprosessi oli kyllä nautinnollinen ja hieno kokemus). Ja mikä ehkä vielä tärkeäpää, asenne! Jos en voi muuttaa asiaa, voin aina muuttaa oman suhtautumiseni.

Riittäisiköhän asennemuutokseksi se, että pidän suunnattomasti tästä savimallista. Pidän siitä vielä tällaisena nuhraantuneena ja kipsin tuhrimanakin. Mietin jopa pitäisiköhän se polttaa.

Sen lisäksi olen ihastunut tähän puolikkaaseen, halkeilevaan kipsimuottiin. Se tuo mieleeni vähän jotkut antiikin rauniot. Ehkä teenkin siitä jotain ja annan lasityön pölyyntyä rauhassa.