Tapahtui joskus hieman ennen syntymääni tai kun olin hyvin hyvin pieni:Sisareni oli piirtänyt kuvia ja piti sitten jonkinmoisen taidenäyttelyn, ellei jopa uskaliaasti myyntinäyttelyä. Iloissaan sitten kertoi, että hänestä tulee isona taiteilija. Tähän yksi äitimme tädeistä totesi: "Niin, nälkätaiteilija."
Minä maalasin elämäni ensimmäisen (hyvin mahdollisesti myös viimeisen) tilaustyöni. Aihe oli epämääräinen ja vähän vaikea. Mutta sopimuskin oli jokseenkin semmoinen, että minä voin vähän kokeilla ja hakea, jos haluan. Ja jos se kelpaa, niin kelpaa, jos ei niin sitten ei. Tästä rennosta ja vähän hällä väliä sopimuksesta huolimatta kehittelin itselleni aikamoisen paniikin. Mietin miksen sanonut suoralta kädeltä ei ja miten voin vetäytyä koko hommasta loukkaamatta ketään. Tuijoteltuani reilun viikon kyhäämiäni luonnoksia päätin maalata edes jotain aiheesta. Tuijoteltuani pari päivää maalausta päätin uhkarohkeasti viedä sen näytille. Seuraavana päivänä kaduin päätöstäni, tietenkin. Yritin ajatella positiivisesti, että ehkä niistä töistä löytyy jotakin mitä sitten voi yrittää työstää eteenpäin. Mutta maalaus kelpasi sellaisenaan! Itse asiassa kaksikin työtä, maalaus ja lyijykynäpiirrustus. Olen hirvittävän tyytyväinen, en niinkään siihen maalaukseen, vaan siihen että se kelpasi. Raha ei tässä mitenkään vaihtanut omistajaa tai maine noussut kohisten, mutta minäpä onnistuin tekemään tilaustyön! Vaikka sekin kauheus on kestettävä, että nyt sen voi nähdä kuka tahansa. Erityisesti hirvittää, että minun teknisen ja ilmaisullisen kömpelyyteni tulee näkemään eräs kymmeniä vuosia maalausta harrastanut ihminen. Minä olen kuitenkin harjoitellut joidenkin nuoruusvuosien laiskojen yritysten jälkeen vain vajaan vuoden, ja senkin laiskasti. Mutta silti, kyllä nälkätaiteilijaa vähän hymyilyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti