Matkustan ympäri maailmaa

California
Espanja
Pariisi
Saarenmaa
Suomi

opiskelua

Viime kesänä kuvan koulussa tehtiin remonttia ja samalla rakennettiin koulun ympärille (onneksi vain osittain) muuri. Vanha aitakin jätettiin vielä paikoilleen. Uimarannalla viidesluokkalaisten keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan ko. koulu on ihan syvältä. Ja jotta ulkopaikkakuntalainen varmasti tajuaisi, puhemiehenä toiminut poika toisti sanat ihan syvältä. Nyt kiinnostaisi tietää, rakennettiinko koulun muuri, jotteivat lapset karkaisi sieltä vai onko tuo tupla-aitaus osa ihan syvältä -pedagogiikkaa?

Vähän aikaa sitten totesin, että olisipa hauska opiskella viroa ja venäjää. (Uhkailuistani huolimatta en viime talvena opiskellut, tai edes kerrannut venäjää.) Mutta jollain muulla, hauskemmalla tavalla kuin päntätä kirjasta sanoja ja kielioppia ja täyttää loputtomasti monotonisia kielioppitehtäviä. No, eilen sitten olinkin oikein kielikylvyssä. Kuusivuotias venäläispoika pelmahti pihaan ja minä innokkaana kyselemään venäjäksi "Mikä sinun nimesi on?" ja muuta vastaavaa. Tähän poika ei vastannut, mutta hyvin pian puhua pajatti minulle venäjää, useita tunteja. Ja minähän en ymmärtänyt juuri mitään. Sanan sieltä, sanan täältä, harvoin kokonaisen lauseen. Tämä ei poikaa juuri haitannut, hän seurasi minua kaikkialle, halusi tehdä kaikkea minun kanssani ja puhui, hyvin nopeasti, koko ajan. Pari kertaa häntä hermostutti, kun toinen ei ymmärrä mitään, selitti olevansa tosissaan (sen ymmärsin), kunnes vihdoin tajusin antaa hänelle nenäliinan. Hän tiesi, että naava on "vanhaa, vanhaa". Naavasta hän puhui enemmänkin, mutta minä ymmärsin vain vanhan. Kertoi myös jostakin vanhasta kissasta. Myös piirsi minulle ison kissan. Ihastelin kun lapsi kirjoitti vaikeitakin venäläisiä kirjaimia (tietenkin venäläinen lapsi osaa kirjoittaa venäläisiä kirjaimia). Minun nimeni hän kirjoitti CAHA, lisäsin siihen toisen ännän. Opin, että venäläisessä entten tenttenissä sanotaan johonkin väliin "Alla Pugatsova". Ajattelin, että sulkapallon harjoittelussa pärjää ihan kansainvälisellä sulkapallon kielellä. Lapsi tykkäsi kovasti sulkapallosta, ja puhui koko ajan venäjää pelastessa.

Kyllä kylmä porsaan kauppaan ajaa

Eipä ollut ensimmäinen kerta kun lähden helteellä, enkä pakkaa mukaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita. Onneksi S-marketin alelaarista löytyi neuletakki viidellä eurolla.

Merimummot

Merimummo, yksi lisäys alter egojen listaan. Ilmestyivät joskus ollessamme 19-vuotiaita. Mutta mistä ja miksi, millaisia merimummot olivat, sitä en muista. Varmaan hauskoja ja ronskeja. Toinen merimummo lähetti toiselle saippuakuplapiipun. Se ei näyttänyt yhtään piipulta, siinä oli valkoinen ohut muoviputki, niin kuin tikkareissa, ja päässä rengas millä kuplat sai puhallettua. Länsimaisen hömpötyksen keskellä eläneet lapset tuskin olisivat tunnistaneet intialaista lelua saippuakuplien puhaltamiseen sopivaksi, saatikka piipuksi. Merimummot ilmeisesti tunnistivat. Luulen, että jostakin kaappien kätköistä voisi löytyä pari piirrustusta merimummoista. Merimummot tuli mieleen, kun halusin lakritsipiippuja. Olivat niin kalliita, että jätin ostamatta.

Löysin maahan pudonneista oksista naavaa. Olen aivan innoissani löydöistäni. Kotiseudulta naavaa ei löydy niin helposti. Vaikka luin, että naava on yleistynyt 90-luvulta lähtien myös Etelä-Suomessa. Keräsin talteen kaikki pihalle pudonneiden oksien naavat. Niistä saisi tehtyä ainakin kaksi muhkeaa kokopartaa. Tuli taas merimummot mieleen. Sitten löysin lisää. Ja yksi kaatunut puu on vielä kokonaan tutkimatta. Kiitos Googlen, olen oppinut erottamaan, sormituntumalla, naavan ja lupon eron (aikaisemmin en edes tiennyt luposta). Olen oppinut, että naavojen latinankielinen nimitys on usnea. (Oi, miten ihana, niin sopiva sana!). Olen oppinut, että naavoissa on paljon c-vitamiinia ja ne ovat antibioottisia. Niistä saa väriä mm. kankaiden värjäämiseen. Sen jo tiesinkin, että ennen niistä tehtiin joulupukin partoja. Ja ehkä merimummojen. Mutta minä haluaisin tehdä niistä jotain muuta, en tiedä vielä mitä.

forget me not

Pienenä tykkäsin laulaa. Tai tykkään vieläkin, mutta pienenä tykkäsin myös laulaa muille, esiintyä. Vaikka silloinkin äänialani oli kapea ja nuotissakaan tuskin pysyin aina. Yleisöni koostui lähinnä vanhemmista ja mummosta. Kerran, suunnilleen viisivuotiaana lauloin kyläkaupassa "On neidolla punapaula" ja sain esiintymispalkkioksi lakun. Tienasin lakut myös siskolleni ja serkulleni, vaikka he eivät laulaneetkaan. Hieman myöhemmin olin hyvin ihastunut venäläisiin säveliin ja kerran luritin Uralin pihlajan. Kuulijakuntaani kuului silloin myös isoenoni, joka saattoi olla mieltynyt venäläisiin sävelmiin koska ne vetoavat moniin suomalaisiin, tai siksi että hän oli myös kovin mieltynyt silloiseen rajantakaiseen aatteeseen. "Jos olisin silmät kiinni kuunnellut, olisin luullut, että Tamara Lund lauloi", hän sanoi esitykseni jälkeen.

vikatikkejä

Kaikkien muitten epäonnistumisieni lisäksi totesin viimeistään tänään, että olen kadottanut ompelutaitoni. Espanjalainen mekko (joka muuten on melko simppeli malli) ei ehkä valmistu koskaan. Eikä mikään muukaan kesävaate. Myöhemmin kuulin, että sitä on ilmassa, epäonnistuneita ompeluksia. Yritän pakottautua positiivisempaan ajatteluun, että kyllä se tästä. Ehkä se ompelu sujuu, joku päivä, ennen kuin kesä on ohi. Ehkä kaikki muukin tästä vielä sujuu. Ehkä joku asia jopa ennen kuin kesä on ohi. Olo on kuitenkin enemmän tuon lampun kaltainen. Valopää.