
Olin viime viikolla siskoni kanssa kaupassa. (Ikävänä siskona hoputin häntä vihannesosastolla ja glögivalikoimien luona.) Ennen ruokaostoksia kävimme lastenosastolla ja näytin siskolleni superkalliit, mutta aika ihanat Barbapapapehmot. Tietäen lapsuuden
unelmani, siskoni sanoi: "Kun nykyään on tämmösiä Barbapapaleluja, tekeeköhän ne myös Barbapapojen taloa?" Lähes tulkoon vapisin kiihtymyksestä, tarrasin siskoni käsivarteen ja sanoin: "Etitään!" Vaikka
tiesinhän minä, ettei semmoista lelua kuin Barbapapojen talo ole. Tosin onhan niitä Muumitaloja ja ponilinnoja ja vaikka mitä. Luultavasti se olisi ollut pettymys, semmoinen joku tylsästi toteutettu muovihässäkkä.

Tänä syksynä tajusin erästä unta kertoessani, että minusta olisi pitänyt tulla arkkitehti. Sillä näen unissani hämmästyttävän usein rakennuksia ja kokonaisia kaupunkeja. Hienoja, upeita, yksityiskohtaisia rakennuksia mitä en ole nähnyt valvemaailmassa ikinä missään. Unissani olen nähnyt uskomattomia kaupunkeja ja pystyn uneksimaan rekennuskokonaisuuksia. Todellisuudessa kolmiulotteinen hahmottaminen on välillä vähän vaikeaa (esim. piirrustus vrt. savityöt), en osaa liittää edes kaikkia tuttujen kaupunkien kaupunginosia toisiinsa kaupunkikokonaisuudeksi, menetän hämmästyttävän helposti suuntavaistoni sisätiloissa ja matematiikan taitoni ei ainakaan riittäisi arkkitehdiksi.
Kerroin ystävälleni arkkitehtiunista/unelmista. Hän sanoi, jos minä olisin arkkitehti, minä olisin niinkuin se yksi hullu, jonka monumentaalista kirkkoa rakennetaan vuodesta toiseen valmiiksi saamatta ja jälkipolvet tutkailevat kummissaan piirrustuksia: "Ai tähänkinkö torni?" Luulen, että ystäväni tietää minun pitävän suunnattomasti tuosta hullusta.
Ehkä minä teen itse itselleni ensimmäisen nukkekotini, semmoisen Barbapapatalon. En vaan tiedä miten ja mistä. Tai sitten minä vaan rakennan pilvilinnoja ja näen unia upeista rakennuksista. Barbapapojen nimi tulee ranskan sanasta hattara. Pilvenhattaroista linnoja ja tuulentupia.
An Architect's Dream
Piti käydä googlettamassa millanen se barbapapojen talo on. Ei mulla ollut mitään muistikuvaa siitä. Eikä vieläkään vaikka näin sen kuvan. Mä en tainnu koskaan oikein innostua barbapapoista vissiin, koska kyllä mä muistan että sitä tuli telkkarista mutta mä en varmaan oikein koskaan katsonut sitä.
VastaaPoistaEnpä muuten tienny tuota hattara-asiaakaan, mielenkiintosta.:) Oikeasti, tuollaset pienet tiedot on hienoja.
Mut siinäpä onkin miettimistä mistä sellasen nukkekodin vois rakentaa, ei ihan laudoista onnistu niinkun perinteinen. Kestäisköhän jos yrittäis jostain taikataikinasta tai savesta tehdä? Ehkä siinä on sulle projektia loppueläksi... jos susta tulee sellanen pakkomielteinen keksijä joka keskittää kaikki voimansa ja ajatuksensa täydellisen barbapapa-talomateriaalin kehittämiseen... Tai sitten ei.:)
Mulla muuten tuli aikoinaan aina niistä työkkärin testeistä tulokseksi arkkitehti. Mut mulla töksähtää se siihen matikkaan myös, ja siihen etten oo tarpeeks tarkka ja järjestelmällinen ja muutenkin vähän väärä luonne sellaseen työhön. Että se niistä työkkärin testituloksien luotettavuudesta...;)
Hilja, mä oon ihan kade tosta työkkärin testin tuloksesta! Mä en oo koskaan uskaltanut tehdä moista, pelkäisin että sieltä tulis just joku äidinkielen opettaja. Ei mulla mitään äidinkielen opettajia vastaan ole, eikä varsinkaan äidinkieltä, mutta "täydellisenä ammattina" mulle se tuntuu täydelliseltä tuomiolta lopulliseen masennukseen ja tylsyyteen. Ja mitä tulee arkkitehtien liialliseen tarkkuuteen ja järjestelmällisyyteen, se on varmaan yksi syy miksi meillä Suomessa on niin mahdottoman tylsiä taloja.
VastaaPoistaMä tykkäsin hirveesti pienenä lukea Barbapapoja. Tai siis lukea ja lukea. Kattelin kuvia ja ruinasin jotakin lukemaan mulle kirjoja (muitakin ku papoja) uudestaan ja uudestaan. Kattelin mä niitä varmaan telkastakin.
Mä näen itteni jo höyrypäisenä barbapapa-talon kehittelijänä. Viimeinen etappini matkalla kohti yhteiskunnan laitoja ja niiden ohikin.;)
Arkkitehtiydestä en ole haaveillut, mutta barbababojen talo teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, näen jatkuvasti jännittäviä unia, joissa kaupungit tuntuu olevan pääosassa (joskus yksittäiset rakennukset), ja haaveilen usein "nukkekotien" rakentamisesta :) Olis kyllä ihan huippu sellanen itserakennettu barbatalo!
VastaaPoistaluminen, sussakin on selvästi hyvän arkkitehdin ainesta! sanoo ihminen joka ei ymmärrä rakentamisesta kovinkaan paljon ja matematiikasta hyvin vähän.;)
VastaaPoistaItsetehty barbatalo luultavasti olisi tuhat kertaa hienompi kuin kaupan valmis, sillä pahoin pelkään, että jos semmosta joskus valmistettaisiin, siitä tulisi semmonen kauhea, kustannussyistä yksinkertaistettu muovihökötys.