Katsoin eilen illalla Teemalta lasten tv-elokuvan Aikapoika ja mono vuodelta 1976. Pidin lapsena näistä tv:n lastenfilmeistä ja oli hauska katsoa nyt yksi uusintana. Tai uusintojahan taisin katsoa pienenäkin, valmistusvuosista päätellen. Monia katsoin useampaan otteeseen. Villahousupakko oli suuri suosikki. Siitä katselinkin pätkiä Ylen elävässä arkistossa. Kahdeksan peiliä olisi myös hauska nähdä. Ja monia muita, joiden nimiä en muista. Monet näistä lasten tv-elokuvista olivat riemastuttavia ja laadukkaita. Meilläkin vanhemmat katsoivat niitä meidän kanssamme, vaikka yleensä jättivät lasten ohjelmat vähemmälle.
Teemalla haastateltiin myös Aikapojan ohjaajaa, hurmaavaa 80-vuotiasta Raili Rustoa. Haastattelija kysyi, miksei enää tehdä tällaisia ohjelmia lapsille. Ohjaaja vastasi: Tehdäänkö aikuisille?
Aikapoika ja mono kuvasi kivasti lasten elämää. Ajankuvaa oli hauska katsella. Meillä oli tollanen matto! Meillä oli tollaset lasit! Siskolla oli tuon tyyppinen koululaukku! Mahtava takki! Mikä myös kiinnitti huomiota; perhe asui kerrostalolähiössä, isä oli bussikuski ja kaikki oli ihan tavallista ja normaalia. Ainoa ongelma (ja filmin aihe) oli vauvan aiheuttama mustasukkaisuus isossaveljessä. En voi sanoa, että olisin asiantuntija ja aktiivikatsoja, mutta mietin kuvattaisiinko nykyään ns. tavallinen perhe tällaisessa miljöössä.
Uudemmista lasten elokuvista täytyy kyllä kehua Johanna Vuoksenmaan Onni von Sopasta. Katsoin sen sarjana televisiosta ja viihdyin sen seurassa ihan ilman lapsiakin. (Ja onhan niitä muitakin hyviä!)
Aikapoika ja mono tuli illalla klo 22.55, kiintoisa aika lastenfilmille. Mutta se sekä Raili Ruston pieni haastettelu ja saman ohjaajan Pessi ja Illusia uusitaan teemalla 15.5. klo 15 ja 17.5. klo 6.55.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuntuu, että silloin joskus tehtiin viihdettä, joka kestää aikaa. Lastenohjelmatkin olivat riemastuttavia ja saivat minussa aikaan inspiraation purkauksia lapsena. Tuntui, että arkisesta kodista löytyi monta seikkailua.
VastaaPoistaSama asia kirjallisuudessa. Nytkin julkaistaan loistavia kirjoja, mutta monien aiheena on niin korkealentoiset asiat, että en voi löytää itseäni niistä.
Suomalaisissa lastenfilmeissä harmittaa usein se, miten lapsinäyttelijät on niin jotenkin teennäisiä. Joskus on kyllä ihan loistaviakin tapauksia, Heinähatussa ja Vilttitossussa se Vilttitossu on niin ihana kiukkupussi!
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, lapsinäyttelijät ovat toisinaan aika teennäisiä, mutta satuin katsomaan ensimmäistä kertaa eläessäni Hannah Montana tv-sarjaa ja mikä onni, että suomalaiset lapset eivät ole sellaisia. Minusta oli oikeasti irvokasta katsoa sitä pienintä poikaa sarjassa. Tai muutenkin niitä teinejä.
VastaaPoistaVai olenkohan vain kasvanut liian vanhaksi?
Sanna; olen aina pitänyt kaikennäköisistä ja kaikenkokoisista seikkailuista, mutta muistan, että lapsena yksi Astrid Lindgrenin Melukylän viehätyksestä oli juuri sen arkisuus. Melukylän lapset olivat aivan tavallisia lapsia ja tekivät aika tavallisia asioita.
VastaaPoistaHannah Montanaa en ole koskaan nähnyt, enkä taida katsoa vastaisuudessakaan.;)
Hilja; aivan totta. Ja ikävän totta välillä myös aikuisten näyttelijöiden kohdalla. Mutta tuo aikapoika ja villahousupakko-poika oli kyllä aika mainio!
Kävin katsomassa Heinähatun ja Vilttitossun leffateatterissa äitini kanssa. Yritimme saada mukaan jonkun sopivan ikäisen lapsen, joka ei olisi vielä nähnyt elokuvaa. Ei löytynyt. Menimme sitten ihan reippaasti kaksistaan.:)
Hups, nuo linkit ei näemmä toimikaan ihan vain yhdellä hiiren painalluksella, vaan pitää ihan kaksi kertaa klikkailla. Taidan olla tänään vähän liian laiska sitä korjaamaan, sori.
VastaaPoista