Taidekevät, yhteenveto

Suuret suunnitelmat, vaatimattomammat toteutukset. Tämä ainakin pätee minun aikomuksiini käydä taidenäyttelyissä ja varsinaisiin vierailuihin. Kamalan paljon kaikkea kiinostavaa, rajoitettu määrä aikaa, rahaa, intoa, sopivia hetkiä ja paikkoja... Mutta tänä keväänä olen ollut aikeissani maltillinen ja niiden toteuttamisessa kiitettävä! Vain yksi harmittava näkemättä jäänyt: I.K. Inhan Helsinki valokuvat. (Ateneumin Kalevala -näyttelyynhän vielä ehtii!) Olen käynyt parissa pienessä ja sattumalta eteen tupsahtaneessa näyttelyssä ja kolmessa suuressa, joihin olin suunnitellutkin meneväni.

Tennispalatsin Walt Disney ja Euroopan taide on kovin kehuttu näyttely. Hienohan se olikin, mutta ehken ole tarpeeksi suuri Disneyn ystävä, että se olisi kiinnostanut hurjasti. Onneksi seuranani oli 6-vuotias kummityttöni, hänen seurassaan minäkin sain näyttelystä enemmän irti. Eikä hän vastustellut tai ihmetellyt yhtään, kun halusin katsoa Dali-Disney lyhytfilmin Destino kolme tai neljä kertaa. (Muutama vuosi sitten EMMAssa taisin katsoa sen vielä useammin.) Näyttelyn lopuksi valitsimme suosikki filmipätkämme, jotka menimme katsomaan uudestaan (vielä kerran). Minä valitsin tietenkin Dalin ja tuo kerrassaan hieno kummityttöni valitsi filminäytteen missä verrattiin Disneyn elokuvia niiden esikuviin. Eli vierekkäisillä kankailla meni Chaplin-Disney, King Kong-Disney, Frankestein-Disney jne. Museokaupasta ostimme hienon ja hämmästyttävän halvan tehtäväkirjan, joka liittyi näyttelyyn ja sen teemaan.

Kiasmassa kävin Marita Liulian Choosing My Religion -näyttelyssä. En ollut aikoihin käynyt Kiasmassa, kauppaa lukuunottamatta, ja olipa ihana vain käydä siinä rakennuksessa! Pidän kovasti Kiasmasta sisältä, en niinkään ulkoa. Sieltä on myös kiva katsella Helsinkiä (musiikkitalon monttua ja Mannerheimintien ruuhkaa) Kiasman sisäilma oli jotenkin miellyttävää, viileää, muttei kylmää. Hämmästyin kun monet ottivat siellä valokuvia. Minullahan ei tietenkään ollut kameraa mukana. Vielä enemmän hämmästyin, kun näin joidenkin aikuisten koskevan valokuviin, eikä kukaan edes huomauttanut heille siitä. Tennispalatsissa huomautettiin siitäkin, kun lapsi koski seinään.

Itse näyttelystä pidin kovasti. Jotkut maalauksista nousivat suosikeiksini. Marita Liulia on mielestäni mielenkiintoinen taiteilija. Aihekin oli kiinnostava. Itselleni näyttelystä jäi rauhallinen, tyyni ja myönteinen olo.

Jostain syystä juuri tämä näyttely herätti paljon ajatuksia taiteilijan työstä ja taiteen kokemisesta. Lopulta päädyin pohdinnoissani jonnekin ihan muualle; olenko minä todellakin aina malttamaton ja kärsimätön ja onko se aina niin huono asia.

Didrichsenin Rafael Wardin Värin sielu -näyttelyyn en olisi ehtinyt, jos näyttelyaikaa ei olisi jatkettu.

Didrichsen on mielestäni kivan pieni taidemuseo. Siellä ei väsähdä. (Kuvat ovat Didrichsenin pihalta.) En meinannut osata vetää vessaa (50-luvun putkisto...), toisessa vessassa on vaaleanpunainen kylpyamme ja suuri ikkuna, josta näkymä merelle. Pihan uima-altaassa oli puhdistaja, jota ensin luulin eläimeksi.

Rafael Wardin värit ovat loistavia! Halusin kovasti näyttelyyn, koska tunsin tarvitsevani nähdä Wardin töitä, noita värejä. Ihania! Väritarve tyydyttyi!

Minusta tuntuu, ihan valokuvien, julkisuuskuvan ja maalusten perusteella, että Rafael Wardi on kiltti, lempeä, voimakas, hyvä ihminen.