

Pidän nykyisestä virpomisperinteestä. Siis tästä itäisen virpomisen ja läntisten trullien sekoituksesta. Ajattelen, että se on minun ikäluokkani (60-ja 70-luvulla syntyneet) muokkaama perinne. Oli muuttoliike kaupunkiin ja sitten kakarat yhdistelivät eri puolelta Suomea muuttaneiden vanhempiensa ja kavereidensa vanhempien perinteitä ja näin yhdistyi kaksi traditiota yhdeksi. En tiedä menikö se ihan näin, tämä on ihan oma mututeoria. Kiva perinne jokatapauksessa ja vielä pullamössöpenskojen ite kehittelemä! Tavat, juhlat ja rituaalit säilyvät, mutta samalla vähän muuntuvat tai kehittyvät omaan aikaansa sopiviksi. Ja se on riemastuttavaa ja aika lohdullistakin.
Heipähei, tulin vastavierailulle! :) Kivaa löytää uusia blogeja. Enpä muuten olekaan tullut ajatelleeksi tuota virpomisasiaa, mutta voisi hyvinkin pitää paikkaansa. Mielestäni pitäisi pitää ennemmin omista virpomistraditioista ym kiinni sen sijaan, että lainailtaisiin halloweenia tai muuta ulkomaalaista juhlaa!
VastaaPoistaKiva kun kävit!:)
VastaaPoistaOon samaa mieltä, mielummin omia traditioita kuin lainajuhlia.