Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa

"Puiden tunteminen, istuttaminen ja vaaliminen on elämän ylistämistä. Puiden vuotuisen rytmin seuraaminen on jatkuvaa hiljaista juhlaa. Puu kukkii elämää." Osmo Pekonen

Puuhun alkujuurilleen kiipesi Osmo Pekosen toimittama kirja Elämän puu. Ostin tuon kirjan käsittämättömän halvalla ja sen 26 esseetä innostavat lukemaan vuodesta toiseen. Koivutuoli sireenin alla olisi aika ihanteellinen paikka lueskella Elämän puu -kirjaa (ja nauttia teetä ja pikkuleipiä), mutta luin noiden sireenien varjossa ihan vain ilmaisjakelulehteä. Se idyllistä.

Taidekevät, yhteenveto

Suuret suunnitelmat, vaatimattomammat toteutukset. Tämä ainakin pätee minun aikomuksiini käydä taidenäyttelyissä ja varsinaisiin vierailuihin. Kamalan paljon kaikkea kiinostavaa, rajoitettu määrä aikaa, rahaa, intoa, sopivia hetkiä ja paikkoja... Mutta tänä keväänä olen ollut aikeissani maltillinen ja niiden toteuttamisessa kiitettävä! Vain yksi harmittava näkemättä jäänyt: I.K. Inhan Helsinki valokuvat. (Ateneumin Kalevala -näyttelyynhän vielä ehtii!) Olen käynyt parissa pienessä ja sattumalta eteen tupsahtaneessa näyttelyssä ja kolmessa suuressa, joihin olin suunnitellutkin meneväni.

Tennispalatsin Walt Disney ja Euroopan taide on kovin kehuttu näyttely. Hienohan se olikin, mutta ehken ole tarpeeksi suuri Disneyn ystävä, että se olisi kiinnostanut hurjasti. Onneksi seuranani oli 6-vuotias kummityttöni, hänen seurassaan minäkin sain näyttelystä enemmän irti. Eikä hän vastustellut tai ihmetellyt yhtään, kun halusin katsoa Dali-Disney lyhytfilmin Destino kolme tai neljä kertaa. (Muutama vuosi sitten EMMAssa taisin katsoa sen vielä useammin.) Näyttelyn lopuksi valitsimme suosikki filmipätkämme, jotka menimme katsomaan uudestaan (vielä kerran). Minä valitsin tietenkin Dalin ja tuo kerrassaan hieno kummityttöni valitsi filminäytteen missä verrattiin Disneyn elokuvia niiden esikuviin. Eli vierekkäisillä kankailla meni Chaplin-Disney, King Kong-Disney, Frankestein-Disney jne. Museokaupasta ostimme hienon ja hämmästyttävän halvan tehtäväkirjan, joka liittyi näyttelyyn ja sen teemaan.

Kiasmassa kävin Marita Liulian Choosing My Religion -näyttelyssä. En ollut aikoihin käynyt Kiasmassa, kauppaa lukuunottamatta, ja olipa ihana vain käydä siinä rakennuksessa! Pidän kovasti Kiasmasta sisältä, en niinkään ulkoa. Sieltä on myös kiva katsella Helsinkiä (musiikkitalon monttua ja Mannerheimintien ruuhkaa) Kiasman sisäilma oli jotenkin miellyttävää, viileää, muttei kylmää. Hämmästyin kun monet ottivat siellä valokuvia. Minullahan ei tietenkään ollut kameraa mukana. Vielä enemmän hämmästyin, kun näin joidenkin aikuisten koskevan valokuviin, eikä kukaan edes huomauttanut heille siitä. Tennispalatsissa huomautettiin siitäkin, kun lapsi koski seinään.

Itse näyttelystä pidin kovasti. Jotkut maalauksista nousivat suosikeiksini. Marita Liulia on mielestäni mielenkiintoinen taiteilija. Aihekin oli kiinnostava. Itselleni näyttelystä jäi rauhallinen, tyyni ja myönteinen olo.

Jostain syystä juuri tämä näyttely herätti paljon ajatuksia taiteilijan työstä ja taiteen kokemisesta. Lopulta päädyin pohdinnoissani jonnekin ihan muualle; olenko minä todellakin aina malttamaton ja kärsimätön ja onko se aina niin huono asia.

Didrichsenin Rafael Wardin Värin sielu -näyttelyyn en olisi ehtinyt, jos näyttelyaikaa ei olisi jatkettu.

Didrichsen on mielestäni kivan pieni taidemuseo. Siellä ei väsähdä. (Kuvat ovat Didrichsenin pihalta.) En meinannut osata vetää vessaa (50-luvun putkisto...), toisessa vessassa on vaaleanpunainen kylpyamme ja suuri ikkuna, josta näkymä merelle. Pihan uima-altaassa oli puhdistaja, jota ensin luulin eläimeksi.

Rafael Wardin värit ovat loistavia! Halusin kovasti näyttelyyn, koska tunsin tarvitsevani nähdä Wardin töitä, noita värejä. Ihania! Väritarve tyydyttyi!

Minusta tuntuu, ihan valokuvien, julkisuuskuvan ja maalusten perusteella, että Rafael Wardi on kiltti, lempeä, voimakas, hyvä ihminen.

4

Hauska yllätys, Olina ja Hilja haastoivat minut! Tehtävänä tehdä neljän listoja annetuista aiheista ja haastaa neljä blogiystävää. Ohjeistuksena myös: PIDÄ HAUSKAA! Joten; en ryppyotsaisena palaa tänne huomenna, kun muistan, mitä katson televisiosta, mikä on ehdotonta lempiruokaani, tai harmittele etten maininnut juuri sitä matkakohdetta.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Tarjoillut. Pitkänlinjan pitopalvelu-emäntä kehui minua ja opetti avaamaan nopeasti ja näppärästi viinipullon. Se taito on ruostunut.
2. Myynyt jäätelöä kuumana päivänä monta tuntia tauotta erinomaisen työtoverin kanssa, taustalla vanhaa iskelmä- ja popmusiikkia ja Krokotiilirock.
3. Sijaisena. Tämä voisi lukea käyntikortissani.
4. Valokuvaajan assistenttina. Tosin se oli vain leikisti. Mutta olin siinä tosi hyvä!

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Ylen uutiset
2. Strömsö
3. Se pikkuinen Lotta (tänään tuli viimeinen osa)
4. Pikkukeskiviikko (olen muistanut katsoa ehkä puolet jaksoista)

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Capri, Italia. Ensimmäinen ulkomaanmatkani.
2. Ahvenanmaa. Melkein kuin ulkomailla. Talvinen Ahvenanmaa vielä kokematta.
3. Kutching, Borneo. Kaupungin nimi tarkoittaa kissaa.
4. Läntinen Uusimaa. Sopivan lähellä päivän retkikohteeksi. Aina löytyy jotain ammennettavaa. Ja kaikista pettymyksistä ja eksymisistä huolimatta, sinne palaa aina uudestaan!

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. sähköposti
2. sääksikamera (tämän kevään pakkomielle)
3. blogit
4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (yksi suosikki sivustoistani, vaikken siellä käy edes viikottain)

Neljä lempiruokaani:
1. Uudet perunat.
2. Salaatit. Oikeastaan kaikki tarpeeksi vihannespitoiset tai hedelmäiset käy.
3. Linssit muhennoksina, patoina, keittoina, salaatteina, pyöryköinä...
4. Lähes kaikki makea.

Neljä paikkaa, joissa olisin mielummin nyt:
1. Lämpöisessä, puhtaassa vedessä uimassa. (Kävin kyllä tänään uimahallissa.)
2. Kahvittelemassa jonkun hyvän ystävän kanssa ja juttelemassa keveitä ja painavia.
3. NIN/JA -kiertueen keikalla. (Tänään olisi Georgessa(?) USA:ssa)
4. Varjossa puun alla lukemassa jotain hyvää kirjaa, edellyttäen tietenkin, että olisi lämmin.


Napatkoon haasteen, se ken tahtoo!

Heleää torstaita!

Helka, helisevä tytönnimi. Islantilaisessa saagassa Helga oli Pohjolan viehkein nainen. Muinaisskandinaavinen sana helga tarkoitti pyhää, varottavaa. Nykyruotsiksi pyhä on helg.

Etymologisesti helka ilmaisee heleää ja helakkaa tai väriltään kirkasta, valoisaa. Aurinko helottaa ja tuo helteen. Samaan sanaryhmään kuuluu myös helkkyä, helistä, helähtää.
Metallikoristetta tai -kiinnikettä merkitsevä hela-sana on todennäköisesti johdos kilisevää tai helisevää ääntä jäljittelevästä sanavartalosta. Heleä-sana taas on johdos kirkasta, kilisevää tai sointuvaa ääntä jäljittelevästä onomapoeettisesta vartalosta.

(Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja; Timo Heikkilä: Aurinkolaiva; Kustaa Vilkuna: Etunimet)

Torstaihan on toivoa täynnä. Ja jotain pyhää on vapaapäivässä arjen keskellä!

Aikapoika ja mono

Katsoin eilen illalla Teemalta lasten tv-elokuvan Aikapoika ja mono vuodelta 1976. Pidin lapsena näistä tv:n lastenfilmeistä ja oli hauska katsoa nyt yksi uusintana. Tai uusintojahan taisin katsoa pienenäkin, valmistusvuosista päätellen. Monia katsoin useampaan otteeseen. Villahousupakko oli suuri suosikki. Siitä katselinkin pätkiä Ylen elävässä arkistossa. Kahdeksan peiliä olisi myös hauska nähdä. Ja monia muita, joiden nimiä en muista. Monet näistä lasten tv-elokuvista olivat riemastuttavia ja laadukkaita. Meilläkin vanhemmat katsoivat niitä meidän kanssamme, vaikka yleensä jättivät lasten ohjelmat vähemmälle.
Teemalla haastateltiin myös Aikapojan ohjaajaa, hurmaavaa 80-vuotiasta Raili Rustoa. Haastattelija kysyi, miksei enää tehdä tällaisia ohjelmia lapsille. Ohjaaja vastasi: Tehdäänkö aikuisille?

Aikapoika ja mono kuvasi kivasti lasten elämää. Ajankuvaa oli hauska katsella. Meillä oli tollanen matto! Meillä oli tollaset lasit! Siskolla oli tuon tyyppinen koululaukku! Mahtava takki! Mikä myös kiinnitti huomiota; perhe asui kerrostalolähiössä, isä oli bussikuski ja kaikki oli ihan tavallista ja normaalia. Ainoa ongelma (ja filmin aihe) oli vauvan aiheuttama mustasukkaisuus isossaveljessä. En voi sanoa, että olisin asiantuntija ja aktiivikatsoja, mutta mietin kuvattaisiinko nykyään ns. tavallinen perhe tällaisessa miljöössä.

Uudemmista lasten elokuvista täytyy kyllä kehua Johanna Vuoksenmaan Onni von Sopasta. Katsoin sen sarjana televisiosta ja viihdyin sen seurassa ihan ilman lapsiakin. (Ja onhan niitä muitakin hyviä!)

Aikapoika ja mono tuli illalla klo 22.55, kiintoisa aika lastenfilmille. Mutta se sekä Raili Ruston pieni haastettelu ja saman ohjaajan Pessi ja Illusia uusitaan teemalla 15.5. klo 15 ja 17.5. klo 6.55.

Luita ja sun muita

Tämän viikon nukuin samassa huoneessa luurangon kanssa. Se oli kahden hengen huoneemme kolmas pyörä. Ehkä se tunsi olonsa tunkeilijaksi, kun oli niin masentuneen oloinen. Sitten se toi meille kukkia, vähän nuukahtaneita tosin. Viereisessä kartanossa, muutamien metrien päässä, asuu tiettävästi kummitus. Olin oikein tyytyväinen meidän seuraamme luurankoon.

Päivät, klo 8.30-20.00, vietin täällä. Yöllä luuranko, päivisin sisäelimiä.

Noihin tunteihin mahtui kyllä paljon paljon paljon muutakin kuin anatomiaa ja sairauksia ja sen semmoisia.

Ruokatauoilla piti pujahtaa hetkeksi ulos nauttimaan kevätauringosta.

Kevätretkellä

Retkeillen, retkeillen läpi elämän. (haihattelijan toive)