Unten maille

"Kykymme laiskotella on korkealle kehittyneiden aivojemme meille antama lahja." Erkki Kronholm, unitutkija

Koska pidän nukkumisesta, ihastuin lehdestä lukemaani tarinaan pyhistä nukkujista. Tarinaan liittyy historiaa ja legendaa. Historiallisen lähtökohdan mukaan vuoden 250 kristittyjen vainossa seitsemän takaa-ajettua kristittyä löydettiin nukkumasta luolassa Efesoksen lähettyvillä. Luola muurattiin umpeen, ja näin nukkujat haudattiin elävältä. Legenda jatkaa tästä. Kun luolan seinämät murrettiin 430-luvulla, samaiset kristityt heräsivät ja luulivat nukkuneensa yhden päivän. Myöhemmin kun nämä seitsemän pyhää nukkuivat pois, ehkä nyt lopullisesti, heidät haudattiin samaiseen luolaan ja sen ympärille rakennettiin kirkko. Nukkujista tuli Efesoksen pyhiä nukkujia, joiden juhlaa ortodoksinen kirkko viettää 22.10. Lukemani munkki Serafimin artikkelin nukkujista voi lukea täältä.

Riemuissani tällaisesta nukkumisen arvostuksesta ja pyhittämisestä leikkasin sivun talteen. Sitten tarvittiinkin vain kopiokonetta, pätkä lautaa, sinistä ja kultaista väriä, decoupage lakkaa ja pari ripustuskoukkua ja feikki-ikonit olivat valmiit! Toinen siskolle pidempiä unia toivottamaan ja toinen itselle, toivottavasti tuoden hyviä unia jatkossakin.

Ihmeellinen ihminen

Ihmiskeho on ihmeellinen, monimutkainen, toimiva, kaunis, uskomattoman hieno! Sielun temppeli. Se kestää kulutusta ja huonoa kohtelua. Se on joustava ja sopeutuva ja käsittämättömän uusiutumiskykyinen. Veri uusiutuu 16 viikossa, maksa 6 viikosssa, iho 4 viikossa. Koko keho uusiutuu solutasolla (tietolähteestä riippuen) noin seitsemässä vuodessa.

Mutta mitä se kertoo ihmismielestä, että muistiini tarttuu kyllä kaikki kummallisuudet ja epäolennaiset, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin ison verenkierron laskimot ja valtimot, aortan haarat eivät millään meinaa jäädä mieleen?

Kaipuu,

aina jonnekin. Kaivata. Aina jotakin.

Välillä jatkuva kaipaus tuntuu ikävältä, repivältä, ristiriitaiselta, turhauttavalta, alakuloiselta.

Mutta kun ei kaipaa minnekään, ei mitään. Se vasta kamalaa on.

Kirjahyllykatsaus

Terveisiä Hiljalle ja Anonyymit kirjahyllyjentirkistelijät ry:lle! Tässä satunnainen otos kärsineen hyllyni kirjoista. Näytteille pääsi ne, jotka jotenkin selviytyivät haasteellisista valotusolosuhteista.

Värilahja

Sain tänään kaksi muovipussillista jämälankoja. Olen asetellut niitä sävyittäin ja väreittäin erilaisiksi ryhmiksi ja jonoiksi ja kasoiksi. En tiedä vielä mitä langoista teen. Oikeastaan voisin vain leikkiä näin näillä värikerillä.

Tämän sienen haluaisin nähdä

Pienenä piirtelin paljon sieniä. Luultavasti siksi, koska sienet ovat helppoja piirtää. Mutta ovat ne kyllä hirmuisen suloisia, hassuja ja vetoavia. Kärpässienet olivat suosikkejani. Siis piirtää. Melkein hihkaisen vieläkin kun näen kärpässienen. Vahaliidut esiin! Ensimmäisellä luokalla kirjoittamassani päiväkirjassa lukee: Olin sienessä. Sain 7 sieneroa. Minä keräsin vain karvarouskuja. Söin vain sienisalaattia, johon oli lisätty punajuurisalaattia. Jos nyt olisin Tampereella, kävisin katsomassa tämän Irina Zatulovskajan työn Sienien kanssa. Se on vielä hetken aikaa näytteillä TR1:ssä.

Särkyvää

Yksi opiskelukavereistani on lasitaiteilija ja hän antoi meille, jokaiselle ryhmässä, mahdollisuuden tehdä pâte de verre lasiveistos. Minä olin tästä aivan innoissani. En ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään lasista, enkä oikeastaan edes uskonut tekeväni. Ehkä lasi on liian särkyvää materiaalia minulle, ajattelin.

Ensin savesta tehtiin muotti. Savi sitten painettiin kipsiin, jotta syntyi muotti lasiveistoksen tekemiseen. Minä innokkaana tein kaksikin muottia.

Lasipajalla oli valittavana lukuisia eri värejä lasimurskaa. Lasimurskaa laitettiin purkkiin, missä oli vähän vettä. Sieltä sitä nostettiin pikkulusikalla, puristettiin vettä hieman pois ja muotoiltiin sormen avulla kipsimuottiin.

Päädyin muoteistani tähän. Se esitti jonkinlaista mandala-aurinkoa, mikä semmoinen sitten lienee. Väreissä pysyin uskollisena alkuperäiselle idealleni oranssille, vaikka houkutus oli suuri vaihtaa väriä, lasimurskien värit olivat niin herkullisia! Jos lasimurska voi olla herkullista.

Uunissa työt olivat keskiviikko-illasta perjantai-aamuun.

Uunissa kipsimuottini oli hajonnut kahtia. Moni muukin asia lasin ohella on haurasta ja särkyvää. Olin suunnattoman pettynyt lopputulokseen. Ensiksikin värin sävy oli, useista varmisteluistani huolimatta, väärä. Muutenkin tulos oli tunkkainen ja tylsä. Semmoinen marketti-aurinko.

Tarkoitus oli laittaa se seisomaan ohuiden metallitikkujen varassa kiven päälle. Mutta se on nyt pakasterasiassa ja tuskin koskaan pääsee sieltä pois. Tähän päädyin, vaikka koko ajan opiskelen, että tekeminen merkitsee, ei työn lopputulos (työprosessi oli kyllä nautinnollinen ja hieno kokemus). Ja mikä ehkä vielä tärkeäpää, asenne! Jos en voi muuttaa asiaa, voin aina muuttaa oman suhtautumiseni.

Riittäisiköhän asennemuutokseksi se, että pidän suunnattomasti tästä savimallista. Pidän siitä vielä tällaisena nuhraantuneena ja kipsin tuhrimanakin. Mietin jopa pitäisiköhän se polttaa.

Sen lisäksi olen ihastunut tähän puolikkaaseen, halkeilevaan kipsimuottiin. Se tuo mieleeni vähän jotkut antiikin rauniot. Ehkä teenkin siitä jotain ja annan lasityön pölyyntyä rauhassa.