

Joululahjojen teon välissä ompelin itselleni vyön. Olen suunnitellut jo pitkään "japanilaistyyppistä" vyötä ja nyt sitten tein sen ikään kuin ohimennen. Mekko johon tämä vyö oli tarkoitus liittää on vielä kesken. Ja kohtalon sanelemana ehkä jääkin keskeneräiseksi.* Ja sen verran kun kokeilin, niin ei se siihen mekkoon edes sopisi. Nauhat on huonosti ommeltu (kuten kuvasta näkyy!), kuviot piirretty nopeasti enempää miettimättä ja koonkin arvioin väärin; se voisi olla hiukka pienempi, selkäni, tai tässä tapauksessa mahani ei ole ihan niin pitkä kuin luulin. Olen tyytyväinen tuohon näppärään kaksipuolisuuteen, vaikka puna-musta yhdistelmä ei ihan niin kivalta näytä kuin oletin. Muutaman lievästi ivaavan kommentinkin olen jo vyöstäni saanut. Mutta enpäs lannistu! Tämähän voi olla vasta koekappale. Sen hienon, sopivan kokoisen ja "japanilaisemman" teen joskus myöhemmin. Ehkä sitten kun minulla on joku kiva vaate minkä kanssa sitä käyttää.
*Osin minusta ja osin minusta riippumattomista syistä mekossa on niin paljon virheitä ja ongelmia, että voi olla turha ja jopa hankala se valmiiksi tehdä.
No on tää "koekappalekkin" jo hieno! Ja kuviot on kauniit, tosi hyvin jos oot tuosta vaan vapaasti piirtäny! Toi punaisen puolen lintu erityisesti on kiva.
VastaaPoista(Ja näin talvellahan tää taitais toimia vielä mahanlämmittimenäkin! Monikäyttöinen asuste!)
Hilja, mahanlämmitin idea on mainio!
VastaaPoistaKukkien mallia vähän tiirailin yhdestä kirjasta. Mulla on semmonen hieno tussi mikä lähtee kankaasta parin tunnin päästä piirtämisestä. Mutta näin talvivalossa sitä tussin jälkeä oli kamalan vaikea nähdä siinä paininjalan vieressä ihan heti piirtämisen jälkeenkin. Että silleen noi on todella lonkalta vedettyjä kuvia.