
Eilen Helsingin Sanomia lukiessani koin hirveän järkytyksen: Rip Kirby sarjis loppuu Hesarissa! Nykyään ihmiset eivät kuulemma jaksa seurata jatkokertomuksia lyhyistä stripeistä. Hesarin lukijoista vain 30% seuraa Rip Kirbyä
edes satunnaisesti. Ja suurin osa näistä kolmestäkymmenestä prosentista on vanhempia miehiä. Miten voi olla, etteivät naiset käsitä Rip Kirbyn ihanuutta? Purin suruani illalla ja hämmästyksekseni tuttuni oli myös täysin lyöty kuultuaan uutisen. Hän ei lue sarjakuvia lehdistä juuri lainkaan (se ei ollut yllätys), mutta Rip Kirbyä on seurannut aina. Kiittelimme HS:n entistä päätoimittajaa Janne Virkkusta, joka oli aiemmin estänyt Rip Kirbyn eläköitymisen: "Niin kauan kuin minä olen Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja, sarjakuvasivulla jatkaa myös Rip Kirby." Nyt Janne Virkkunen ei ole enää Hesarin päätoimittaja ja Ripin aika on ohitse. Keskustelun kolmas osapuoli on niin nykyaikainen ihminen, ettei ole koskaan seurannut jatkosarjiksia sanomalehdistä (ei edes Mustanaamiota, vaikka Mustanaamio on Kuningas!), mutta tietää toki Rip Kirbyn ja Ripin ihanuuden. Ripin ja Mustanaamion lisäksi toin vielä keskusteluun kolmannen lapsuudesta niin rakkaan sarjakuvamiehen, Ratsupoliisi Kingin. King, tuo jylhien vuorten ja suurten metsien vastine New Yorkin Remingtonille. Tuttava totesi, että jos hänellä olisi blogi, nyt hän kirjoittaisi sinne Rip Kirbystä. No, minullapa blogi sattuu olemaan, joten kirjoitanpa kerrankin jotain tähdellistä! Malja Ripille, Desmondia unohtamatta!
Nolona täytyy kyllä myöntää, etten seuraa tämän hetkistä Ripin seikkailua. Villin lännen tarina ei oikein jaksanut innostaa ja nyt sitten harmittaa. Hesari kyllä julkaiseen kirjan seitsemästä Ripin seikkailusta vuosilta 1948-50, olkoon se sitten lohtuna.
Otan osaa. En kyllä itse ole noita sarjakuvia seurannut, en lue sanomalehtiäkään kuin satunnaisesti. Joskus lapsena serkkujen mustanaamioita luin, joten se on tuttu. Mutta ymmärrän kiintymyksen päivittäiseen sarjikseen.
VastaaPoistaMielenkiintoisia kirjoituksia sulla. Olen jo pariin otteeseen käynyt silmäilemässä.
Mulla tulee helsingin sanomat vaan pe-su ja senkin tilasin ihan vasta äskettäin, joten en ole seurannu sieltä Rip Kirbyä.
VastaaPoistaJust kyllä yks aamu kun luin lehteä oikein pitkän kaavan kanssa (yks elämän suuria nautintoja!) luin sarjakuvatkin, myös Rip Kirbyn. Mietin et onko se muuttunut vuosien saatossa komeammaksi. Kun jotenkin muistan lapsuudesta että se olis ollu sellanen silmälasipäinen nörtihkö hahmo. Mut saatan muistaa väärin.
Mä luin lapsena Rip Kirbyä isoveljen Agentti X9-pokkareista. Niissä julkastiin Modesty Blaiseakin. Ei ne kyllä kumpikaan koskaan kuulunu mun suosikkeihin. Mustanaamio (ja jotkut muut) oli mulle paljon tärkeämpiä.
luminen, mä tykkään hirmusesti lukea sarjikset sanomalehdistä. Ehkä siksi, kun en lue sarjiksia muuten juurikaan.
VastaaPoistaMusta tuntuu, että tää mun blogi haahuilee päämäärättömästi ja satunnaisesti jossain nettiavaruudesta. (kirjoittajansa omaisesti.;)) Kiva, että se on susta mielenkiintonen!:)
Hilja, ei Rip Kirby koskaan ole ollut nörtti, Rip Kirby on älykkö.;)
Täytyy muuten sanoa, että musta sunnuntai hesarin sarjakuvasivu on huono. Kyllä sitä sunnuntaille kaipais jotain parempaa.
Ai niin, älykkö tietysti!;)
VastaaPoistaJoo on aika huonot sarjikset sunnuntaina. Ihan sama juttu on muuten Turun Sanomissa, viikolla on paljon paremmat sarjikset. Mistäköhän sekin oikein johtuu.
Hilja, voihan olla että sarjissivuilla näpäytetään syntisen laiskoille pyhäpäivän viettäjille.;)
VastaaPoista