Äitejä, kukkia, rauhaa, taidetta

Julia Ward Howe kirjoitti äitienpäiväjulistuksen vuonna 1870. Se oli ikään kuin koollekutsu kaikkien kansojen naisille, kehotus ryhtyä yhdessä luomaan rauhaa maailmaan. Minulle tuli mieleen, kuinka viime naistenpäivänä luin jostain lehdestä jonkun miehen haluavan miestenpäivän, päivän jolloin miehet saisivat kukkia ja suklaata ja hemmottelua. Minulla ei ole mitään kukkia, kortteja eikä suklaata vastaan. Eikä minulla ole mitään äitienpäivää, isänpäivää, naistenpäivää vastaan, ei mitään naisten ja miesten hemmottelua vastaan. Mutta on niin paljon asioita joita ei mielestäni saisi vain ohittaa kukkapuskalla kuin olankohautuksella.


Minulle äitienpäivään kuuluu valkovuokot. Tietenkin, tottakai, ilmiselvästi. Tajusin vasta muutamia vuosia sitten, että oman äitini äitienpäivään valkovuokot ilmestyivät vasta omien lasten kautta. Hänen kotiseudullaan ei valkovuokkoja kasva villisti ja runsaasti mättähillä. Niitä on tuotu sinne ja niitä kasvatetaan kukkapenkeissä. Mietin, mistä ja miten tulevat tavat ja perinteet, miksi minulle valkovuokot äitienpäivänä on itsestäänselvyys, opinko sen koulussa, ehkä kavereilta? Minun äidilleni opetettiin koulussa, että äitienpäiväkorttiin voisi kirjoittaa pahoittelut siitä, kuinka on aiheuttanut äidilleen niin paljon huolta ja vaivaa ja valvottanut äitiä, kun on ollut kipeä.


Viime viikolla kävin äitini kanssa Ateneumissa Caj Bremerin näyttelyssä. Äitini luki lapsena Viikkosanomia ja on ihaillut Caj Bremerin töitä siitä lähtien. Tykkäsimme molemmat näyttelystä kovasti! Ja sinne vielä ehtii ensi viikolla.