perjantai 30. lokakuuta 2009

Hämmentävä Halloween

En oikein tiedä kuinka suhtautuisin Halloweeniin.
Se tuntuu vähän teennäiseltä tuontijuhlalta. Mutta toisaalta, monethan juhlistamme ovat tuontitavaraa. Hauskaahan minulla on ollut vaikkapa kiinalaisen uuden vuoden kulkueita ja ilotulitusta katsellessa. Omalla pyhäinpäivällämme ei taida juuri ole varsinaisia juhlatraditioita, hautakynttilöitä lukuunottamatta. Pyhäinpäivän taustalla on kekri ja sieltä taas löytyy paljon tapoja ja perinteitä. Vainajat, haamut ja pyhät miehet ja myös tuo Halloweeniin kuuluva karnevalismi. Sen lisäksi kekri oli vuoden vaihtumisen juhla ja sadonkorjuun juhla. 1800-luvulta eteenpäin kekrin aika oli myös palvelusväen vapaaviikko. Tämä oli myös aikaa etsiä uutta taloa, uutta palveluspaikkaa.
Tämä vuodenaika kyllä kaipaa juhlia. Ja myönnettävä on, että nuo kaupan Halloween koristeiden värit, musta ja oranssi, kutkuttavat. Pidän myös ajatuksesta, että kuolema ei ole vain pelottava, vaiettava ja harras asia, vaan myös leikkittelevä, karnevalisoitu. Olen hyvinkin ihastunut esimerkiksi (kuvista näkemiini) meksikolaisiin koristeisiin aiheesta. Pesevät mennen tullen Tiimarin muovihämähäkinseitit ja vihreät peruukit.
Ehkä nuo kaikki, halloween, kekri ja pyhäinpäivä, voisivat juhlia ja tanssia sopuisasti yhdessä. Jokainen valitkoon ne tanssiaskeleet, jotka miellyttävät itseä eniten. Mutta lapset kerätköön karkkinsa, ilman kepposia, edelleenkin palmusunnuntaina.

3 kommenttia:

  1. Tai nuutinpäivänä, niinkun meilläpäin on tapana...:)

    VastaaPoista
  2. Vai nuuttina? En ollut tuommoistakaan ennen tiennyt. Aina sitä oppii.:)

    VastaaPoista
  3. Samanlaisin tunnelmin suhtaudun halloweeniin. Itse en sitä tänä vuonna noteerannut juuri mitenkään, kekri-kekkereissä olen joskus ollut. Eniten ärsyttää sellainen väkipakolla tuotu kurpitsa-juhla, joka ei vain istu suomalaiseen perinteeseen (minusta). Toisaalta kyllä tämä vuodenaika niitä juhlia kaipaa...=)

    VastaaPoista