being boring

Tykkäsin kovin tästä videosta kun se ilmestyi vuonna 1990 (kait). Vaikka se oli täynnä nuoria, kauniita ihmisiä yhdessä. Bruce Weberillä oli muutoinkin taito ottaa muoti-ja mainoskuvia jotka eivät ärsyttäneet minua. Epäilen että videosta oli tarkoitus tehdä ajattoman näköinen, mutta kyllä se yhdeksänkymmentäluku sieltä näkyy. Nuorten ja kauniiden ihmisten, vieläpä monen yhtä aikaa, sietokykyni on noussut noista ajoista huimasti (ne ei ärsytä tippakaan!). Ja ne yhdeksänkymmentäluvun alun tunnelmat ja tunnistettavuudet ovat jotenkin ihastuttavia ja hellyyttäviä.

Viikonlopun kivoja ja leppoisia juttuja

Aleksanteri valepuvussa.
Tuppauduin ystävän luo tutkimaan hänen äitinsä tekemiä maalauksia ja maalasin yhtä omaa epäonnistunutta työtä uudelleen, parempaan suuntaan.
Barcelonan voiton kunniaksi aloitin espanjalaisen mekkoni ompelun. (Nimi tulee siitä, kun totesin sen olevan oikein hyvä ja käyttökelpoinen. Jos asuisin Espanjassa.) Se jäi vielä kesken, kun musta lanka loppui ja yksi kangas oli kateissa. Mutta aloitettu on!
Ulkona oli kaunista
ja puussa hauska orava.
Sisälläkin sopivassa määrin luontoa.
Lakkasin myös kynnet.
Löysin puhelimen ja pian sen omistajan, pienen pojan.

...ja puolustuspuhe Kirsten Dunstille

Viime aikoina fiilikset eivät ole olleet kamalan korkealla. Sitten elämään on marssinut ripeään tahtiin itsestä riippumattomia harmeja ja hankaluuksia. Osa pieniä, lähes mitättömiä, osa keskikokoisia.
Tänään kävin poimimassa voikukanlehtiä salaattiin ja kieloja ja sireenejä maljakkoon. Kielomaljakon ehdin jo kaataa imuroidessani. Juuri sitä ennen olin pyyhkinyt lattioilta (itsestä riippumattoman) suuremman vesivahingon. Ajattelin leipoa Aleksanterinleivoksia. Ja toivon, että viikonlopusta tulee kiva ja leppoisa, vailla vastoinkäymisiä.

Tänään Nytissä oli kiehtova kuva Kirsten Dunstista Lars von Trierin elokuvassa Melancholia. Minusta Kirsten Dunstissa on jotain kiinnostavampaa kuin keskiverto Hollywood typyissä. Voi olla että hämmennyn vain hänen hampaistaan, mitkä erottuvat kaikki-samasta-muotista-Hollywood-hampaista. Tuskin kuitenkaan menen katsomaan Malancholiaa, olen kyllästynyt Lars von Trierin elokuviin. Tykkäsin joskus muutamasta. Sitten näin ne uudelleen ja minusta oli uuvuttavaa, tylsää, piinallista ja ärsyttävää katsoa kuinka hänen elokuvien päähenkilöitä nöyryytetään ja murjotaan kohtauksesta ja elokuvasta toiseen. Uusimpia Lars von Trierin elokuvia en ole nähnyt.
Jostain luin, että kriitikot Cannesissa sanoivat tämän elokuvan olevan Dunstin ensimmäinen kiinnostava roolityö. Se oli vain joku sivulause, enkä tiedä sen paikkansapitävyyttä, mutta minua se jäi häiritsemään. En ole nähnyt suurinta osaa Kirsten Dunstin elokuvista, mutta silti pidän väittämää liioiteltuna. Ovatko Maria Antoinette ja Virgin Suicides (kirjan lukemisen perusteella voisin kuvitella, ettei se ole täysin mielenkiinnoton roolityö) sulkia vain naisohjaajansa hattuun? Veren vangit oli Tom Cruiselle ja vähän ehkä Brad Pittillekin rohkeita, kiinnostavia rooleja, nuorelle Kirsten Dunstille ilmeisesti hyvä työtarjous ja mahtava tilaisuus näytellä tähtien kanssa. Tobey Maguire voi kai helposti vaihtaa kaupallisen Hämiksen (en ole näitäkään nähnyt) pienempiin elokuviin, mutta Kirsten Dunst on vaan tylsä koska näytteli Mary Janea? Tahraton mieli oli Jim Carreyn ja Kate Winsletin elokuva, mutta kertoo ehkä jotain Kirsten Dunstin elokuva- ja roolivalinnoista. Joitakin Dunstin roolittamia elokuvia kun olen katsonut, en välttämättä ole ollut innostunut lopputuloksesta, mutta kyllä niistä on huomannut, että lähtökohta ja tarkoitus on ollut tehdä jotain muuta kuin ihan tasapaksua ja varmaa ja helppoa. Luin kerran, muistaakseni Voguesta, Kirsten Dunstin haastattelun, missä hän toivoi, että muutkin ohjaajat kuin Sofia Coppola näkisi hänessä erilaisia puolia, enemmän mahdollisuuksia.

Kesäaatteita

Olen ajatellut kesävaatteita. Paino sanalla ajatellut. Ompelukone nuokkuu lattialla, pari kangasta pussissa, muutama lattialla kaapin edessä.
Miksi kangaskaupoista on niin vaikea löytää mustaa ja valkoista puuvillakangasta, jotka eivät olisi kuvioituja, eivät olisi jäykkiä tai sitten niin ohuita, että niiden alle tarvitsisi toisen kankaan ja jotka eivät olisi ylettömän kalliita? Semmoisia kankaita olen ajatellut. Ja niitä pussiin mytättyjä sifonkeja.

Keskustelu eiliseltä

- Arvaa mitä mä vihdoin löysin? (näyttää pinkkiä spraymaalipulloa)
- Katos, sä löysit tota. Paljon makso?
- 3,99. Onks sulla harmaata?
- Ei. Ostit sä sitä mustaa?
- En. Mä ostin vaan sitä valkosta, jo pari päivää sitten. Eiks sulla oo mustaa?
- Ei. Mikset sä ostanut sitä mustaa?
- Emmä tiiä.
- Höh.
- Saahan sitä. Mitä värejä sulla sitten on?
- Ne purkit on varastossa, niin ne ei välttämättä oo enää hyviä talven jäljiltä.
- Miksi sä säilytät niitä varastossa?

Tämä kiintoisa keskustelu vielä jatkui tästä. Eikä sitä suinkaan käyneet graffititaiteilijat, ihan vain minä isän kanssa. Ehkä meidän pitäisi ruveta harrastamaan tägejä, edes.

Kävin äänestämässä eilen. Yksi nainen kiilasi minut. Tuli mieleen yksi juttu (ei kyllä siitä kiilaamisesta) viime kesältä. Olin harmitellut ääneen jollekin, kun kirjaston viereisen kauniin pikku puiston ovat juopot vallanneet. Se on niin pieni puisto, ettei sinne sitten juuri muita enää sovi. (Tai minä en.) Pian sen jälkeen puiston läheisissä portaissa vastaan tuli kolme juoppoa, yksi kompuroi kyynärsauvoilla. Mitäpä minä tietenkin ajattelemaan: Älä nyt vaan siihen kaadu, en minä kykene nostamaan. Ja ehkä hei ei huvittaisikaan maailman eniten. Kukaan ei kaatunut. Yksi niistä sanoi: "Hei mennään tohon läheiseen puistoon istumaan. Se on tosi kaunis, siellä on paljon rhodojakin." Kyllä tuli huono omatunto. Miksi ihmeessä juopot eivät saisi istua kauniissa puistossa, varsinkin jos noin osaavat sitä arvostaa. Tämä juttu ei liity varmaan mitenkään vaaleihin. Jos, niin kuntavaaleihin. Mutta tämä juttu liittyy: Kävin sunnuntaina Pornaisissa. Keskustaa lähestyessä tienvarsien vaalimainokset oli töhritty. Aluksi katsoin, että vain vasemmisto oli saanut tussia päälle, mutta lähempänä keskustaa (ei sitä puoluetta) järjestään kaikki mainokset oli sutattu. Silleen klassisesti viiksillä, sängellä, parroilla, punaposkilla, silmälaseilla, korviksilla, muilla koruilla ja lävistyksillä ja taisi siellä olla pari arpea poskessakin.

View-master

Rakastin lapsena view-mastereita. Kaivoin yhtenä päivänä esille vanhat "kiikarit" ja view-master kiekkoni ja katsoin ne kaikki läpi. Suurin osa kiekoistani oli mummolasta ja ne olivat lähinnä matkailukuvia ympäri maailmaa; Italia, Ranska, Venäjä, Japani, Tahiti, Maui ja Kauai, Monaco. Alahambra -kiekkoa ukin koira oli syönyt, mutta pystyi sitä silti katsomaan. Kaukokaipuisena lapsena Lahti, Turku ja Kotka eivät tehneet minuun niin suurta vaikutusta. Myös kaksi kiekkoa prinsessa Margaretin häistä olivat vähän tylsiä. Muutama ikioma kiekkokin minulla oli; ainakin Onnen päivät, Pikku Heidi ja Babar. Babar tosin saattoi olla enon peruja. Ehkä suurin suosikkini oli Seven Wonders of the World. Ensimmäiseen kiekkoon oli lavastettu pyramidien rakentaminen, Alexandrian majakka jne. Toisessa kiekossa oli mm. Taj Mahal ja Empire State Building. Kolmannessa kiekossa oli "luonnonihmeitä" kuten Grand Canyon, Mount Everest ja minun suosikkini Californian jättipuut.
Vähän googlailin ja huomasin, että view-mastereita yhä tehdään ja myydään. Mutta kaikki kiekot vaikuttavat olevan piirrettyjä; barbieta, kung-fu pandaa, paavo pesusientä. (Mitä, eikö nykyajan lapset innostu eri maiden matkailukuvista?) Myös itse katselulaitteet on suurimmalta osin lapsille suunnattuja hassuja eläimiä tms. Ehkä se klassinen kiikari on vaan liian tylsä.
Googlen avulla löysin myös kameroita, joilla voi ottaa itse view-masterkuvia! Aivan mahtavaa! Tähän asti olen aina napsinut "omia view-mastereitani", mikä tarkoittaa sitä, että olen ottanut kuvan, missä etualalla on puu tai oksa ja sen takaa näky itse kuvauskohde. Hyvin klassinen view-master lähestymistapa maisemaan. Ja minä ihailin sitä suunnattomasti lapsena. Paljonkohan tuommoinen kamera ja sillä kuvaaminen mahtaisi maksaa? Sitten voisi ottaa ihan aitoja view-masterkuvia, oksien takaa näkyvistä maisemista.

Pakko oli ottaa kuvia view-mastereista ihan tavallisella kameralla ja laittaa edes muutama tähän, vaikka tässä niiden view-master taika onkin kadonnut.

Fuji kirsikankukkien takaa.

Firenzen katedraali.

Ilmainen mainoskiekko "Lasten lempiaiheita", kutkutti suunnattomasti mielikuvitustani. Tässä Pieni merenneito


Babar minigolffaa.

Pyöriä Kotkassa.

Naisia Lahdessa.