perjantai 1. tammikuuta 2010

2010










"Year's end, all
corners of this
floating world, swept."

Basho




Hyvää ja vielä parempaa uutta vuotta!



keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulupuu on rakennettu



Hyvän joulun toivotus!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Jäällä





Tänään kävelin osan matkasta keskustaan järven jäätä pitkin. Jos olisin ollut yksin, en olisi uskaltanut. Tai jos jäällä ei olisi ollut muita. Vähän pelotti. Mutta silti aivan ihanaa!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Tuiki, tuiki



Kun silmät, tai kiikarit, ei riitä, kannattaa vierailla täällä. Käsittämättömän kaunista! Suosikkejani ovat nebulaet (sanakirjasta tarkistettu: tähtisumu).


lauantai 12. joulukuuta 2009

Maagi vuosien takaa

Itäisten maiden kolme kuningasta. Melchior, Kaspar ja Balthazar. Alkujaan maagi tarkoitti persialaista kansanheimoa, jolla uskottiin olevan yliluonnollisia kykyjä. Heistä kehittyi Persian valtakunnan pappisheimo. Edelleen taikavoimia omaavia, osan tiedoistaan Intian brahmiineilta tuomaansa.
Minä pidän sanoista maagi ja magia. Ne kuulostavat juuri niin salaperäisiltä ja taianomaisilta kuin ne ovatkin. Tykkään minä tietäjä -sanastakin. Mitä luultavimmin tietäjä on johdos vanhemmasta sanasta tie. Tietäjä tarkoitti alkujaan 'tuntea, osata tie'. Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin tuntea tie ja vielä osata pysyä sillä!

maanantai 7. joulukuuta 2009

Unelmatalo

Pienenä unelmataloni oli barbapapojen talo. Se barbapapojen itsensä pallukoista rakentama talo. Se oli minusta täydellinen. Ajattelin, että sitten kun minä olen iso, minä rakennan itselleni samanlaisen. Minun on täytynyt olla hyvin pieni tästä haaveillessani, sillä mitkään realiteetit taloista eivät horjuttaneet unelmaani. Ei semmoiset pikkuiset seikat, että en ollut koskaan oikeasti nähnyt kulmatonta kuplataloa.


Monia monia vuosia myöhemmin kävin Lanzarotella Cesar Manriquen talossa. Cesar Manrique rakensi talonsa laavakupliin ja se muistutti vähän barbapapojen taloa. Joku toteuttaa unelmansa!


Eikä Cesar Manrique ole ainoa. Sattumalta huomasin pienen kuvan lehdessä Pierre Cardinin kuplatalosta. Minähän otin asioista selvää, mikä ihmeen talo se kuvassa oikein oli. Talon on suunnitellut Antti Lovag. Joidenkin tietojen mukaan hän ranskalainen, joidenkin suomalainen. Käsittääkseni Antti Lovag on kuitenkin Ranskassa vaikuttava unkarilainen, jonka äiti oli suomalainen. Antti Lovagin suunnittelema kuplatalo on riemastuttava ja, kyllä, tuo mieleen barbapapojen talon. Kuvia talosta voi katsoa täältä ja täältä.


Kuplataloja on siis aivan oikeasti olemassa. Jo niiden olemassaolon tietäminen on kutkuttavaa. Mutta onko se enää unelmataloni? Vuosien saatossa muutamia muita taloja on kiilannut kuplatalon edelle unelmissani. Pierre Cardinin talo olisi kyllä ollut myynnissä 2005, ehkä vieläkin, jos rikkaita kuplatalosta haaveilevia ei ole maailmassa montaa. En osta (ei kyllä olisi varaakaan), mutta kamalan hauska tuommoisessa olisi asua hetki kokeillen, lomailla vaikka kaksi viikkoa. Ehkä vähän erilaisella sisustuksella tosin.


maanantai 30. marraskuuta 2009

Antti käypi avain kädessä,




Tuomas tuoppi kainalossa.
Jos Suomessa ennen Antinpäivänä otettiin aitasta ohria maltaiksi ja Tuomaanpäivänä sitten pantiin olutta, niin Bulgariassa marraskuun viimeisenä valmistettiin ateria, josta osa annettiin Isoäiti Karhulle. Da si zdrava, baba metska! Toivottamalla onnea ja terveyttä karhulle toivotukset taisivatkin kääntyä itse toivottajalle.

Anterus pyhät aloittaa, hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois ajaapi.
Tai nykypäivän versio voisi kuulua: Antin jälkeen alkaa joulukalenteri!